Siellä ulkona on paljon epävarmoja ihmisiä. Viime aikoina on pistynyt paljon silmään moiset tyypit, jotka kävelevät arasti pää painuksissa ja muutenkin sen oloisesti että "
Anteeksi että olen tässä, älkää vaan nähkö minua". Ihan vaan ilmoituksena teille, että esiintymällä kyseisellä tavalla olette tavallista silmiinpistävämpiä.
Lisäksi.
Näin joskus vuosia sitten tv-ohjelman, jossa tutkittiin random-pahoinpitelyjä tekeviä hyypiöitä ja etsittiin syitä siihen, miten ne valitsevat kohteensa. Vastaus oli että valinta tapahtuu pääosin kohteen ulkoisen olemuksen, ei siis ulkonäön, vaan sen kuinka epävarmasti ihminen liikkuu, eikä ole tietoinen ympäristöstään.
Vaikken ennenkään ollut pelännyt tulevani hakatuksi tuolla ulkona, ohjelma vaikutti omaan käyttäytymiseeni vapauttavasti. Olkoonkin etten ole maailmanomistaja, esiinnyn ajatuksella: "evvk muiden ajatuksille"+"mielenkiinnolla muiden menoa seuraten". Sitenkin on saanut olla rauhassa, lisäksi näkee paljon maailmaa kun kiinnittää siihen huomiota.
Katselkaa toisianne.
--
Saamassani kassakuitissani lukee:
Teitä palveli: Sari HJosta heräsi kysymys että, miten niin palveli? En minä vaan huomannut, että minua olisi kukaan palvellut kyseisellä kauppavierailulla. En onnistu laskemaan "rahanvaihto-operaatiota" palveluksi, varsinkaan kun en ollut rahaa vaihtamassa, vaan se oli ainoastaan sekondäärinen seuraus ostoksen tekemisestä.
En myöskään palvelua tällä kertaa kaivannut, mutta pitääkö kuittiin sitten kirjailla moinen vale?
Spring
Erlöse dich
Spring
©2005 Rammstein