Löydetty kysely, kahdessa osassa, toisessa hauskat kohdat, toisessa SUURET kysymykset.
Vastaukset näihin toisiin venyvät, joten vaatii vielä lisää postauksia..
(allaoleva novelli ei ole väkisin väännetty, vaan ihan oikeaa ajatustulvaa, koska en tietääkseni ole ennen ajatellut asiaa tällä tarkkuudella)
17. Montako ystävää sinulla on elämäsi aikana ollut?
- Tämä riippuu vahvasti siitä miten ystävä rajataan. Yritetään keksiä vastaus ensin toiseen kysymykseen:
45. Mitä eroa on ystävillä ja kavereilla?
- Haetaan vähän kauempaa ja pistetään jonoon tuttu/tuttava. Tuttu on joku jonka nimi tiedetään, jonka kanssa voidaan olla päivittäinkin tekemisissä, ehkä puhua kevyesti yleisistä asioista ehkä myös semi-henkilökohtaisista. Tutun kanssa ei keksitä tekemistä tuntemisympäristön ulkopuolella. Tyyliin työkaveri on tuttu jonka kanssa sosialisoidaan töissä ei muualla. Kun tuttavan kanssa lähdetään mökille tai baariin, selkeästi kontekstiryhmänsä ulkopuolella, siitä tulee kaveri. Kaveri on henkilö, jolle kerrotaan selkeästi henkilökohtaisempia asioita kuin tuttavalle. Mutta ei kirjaimellisesti sillä, kaveri voi myös olla vain kalakaveri, jonka kanssa käydään järvellä olemassa hiljaa. Mutta silloinkin kyseessä on päästäminen lähemmäksi.
Kaverin kanssa vietetään aikaa, kaksin tai porukassa.
Ystävään voi luottaa, ja tälle voi kertoa oikeita asioita.
Tuo boldattu pari tuntuu hyvältä ja tiivistetyltä määritelmältä. Ainoa vain, että ystävyys jää edelleen hieman auki, koska luottaminen on liian laaja käsite. Jos jätän arvotavaraa sisältävän reppuni kaupan kassalle, siksi aikaa kun haen unohtuneen piimäpurkin, ei se tee kassaneidistä ystävääni, valitettavasti.
Mutta jos tartutaan vahvemmin asioiden kertomiseen eli jakamiseen —
Jostain onnistuin päässäni nyt liittämään ystävään vaateen, että tämän kanssa jutellaan oikeasti lähes kaikesta, ja tästä seuraa päätelmä, että minulla ei ole ollut yhtään ystävää, ennen eikä nyt. Ne muutama, jotka olivat ehdokkaita ovatkin olleet vain kavereita? Tiesin, että asiani olivat "huonosti" tällä rintamalla, mutta silti, tämä on aika paha yllätys/järkytys.
Koska aloitin tuttavasta, pitänee skaalan toiseen päähän lisätä kanssa jotain, joten pistetään sinne hyvä/läheinen ystävä. Niin nyt voin siirtää ajatuksen kaiken-jakamisesta sinne. Tämä avaa tavallisen ystävän rajausta toivottavasti sen verran, että onnistun saamaan itsellenikin sellaisin.
Tämä ei oikeasti poista ongelmaa, sillä jos hyvä ystävä on se, jolle voi kertoa kaiken, jota autetaan pyytämättä ja jonka puolesta tehdään lähes mitä vain, niin .. nyt on epäselvä myös "standardin" ystävyyden yläraja eikä ainoastaan alaraja kaveruuteen. Pahus.
Tässä vaiheessa, koska rajaukset tuntui kovin harmaalta ja aloin epäillä että tein ongelmasta liian hankalan, päätin kysyä internetiltä miten muut määrittelevät asian. Samoilla linjoilla näkyi olevan muutkin, ystävä on enemmän kuin kaveri, mutta nopean haun aikana en löytänyt ketään, joka olisi oikeasti speksannut tätä rajaa.
Se minkä löysin, oli juttu, jonka pystyn allekirjoittamaan ja joka ratkaisee ongelman, oli selitys että
pojilla on kavereita ja
tytöillä on ystäviä.
Tämä selittää myös sen, miksen onnistunut rajaa määrittelemään oman kokemukseni pohjalta, koska raja on sukupuoliero. Mutta nyt en ole enää huolissani siitä, etten pystynyt ketään, toistaiseksi tuntemaani ihmistä, laskemaan oikeaksi ystäväkseni.
Toistaiseksi siis, kyllä minussa myös asuu moinen pieni lehmä, eikunsiisanteeksi tyttö, että ystävän löytäminenkin on vielä mahdollisuuksien rajoissa :)
Okei siis, nyt takaisin kysymykseen 17.
- Ei yhtäkään ole ollut.
vai alatko sinä oleen?
It's like getting a personal visit... from God!
©2001 Elmo@Formula 51