Jälleen kerran takana taas yksi reissu ulos suureen maailmaan. Valitettavasti taas samaan paikkaan kuin viimeksikin ja valitettavasti tälläkertaa jopa täysin turhaan. V*t*tusta tästä sisäisen kellon r*n*kaamisesta lisää tosiaan se että ruumiintoimintojen häirinnällä ollut mitään tarkoitusta. No, näkihän siellä taas vähän jotain uutta sellaista mitä ei ennen ollut nähnyt mutta so f*c*ing what? On niitä näkemättömiä katuja täällä Tampereellakin.
Ylipitkän vuorokauden tuhlaus pienessä lentokoneessa jöpöttämiseen tai jatkolennon odottamiseen kuppaisessa terminaalissa ei todellakaan nosta mielihaluja matkustukseen, edes minulla, joka hyvinkin mielellään pystyy olemaan tekemättä yhtään mitään pitkiäkin aikoja.
Kun kuuden vuorokauden jälkeen aivot on ehdollistettu herättämään vasta paikallisena aamuna eikä keskellä yötä, jolloin aamu yleensä on totuttu vastaanottamaan, on kyllä ehdottomasti paras hetki lähteä takaisin aikavyöhykkeitä oikeaan. Olkoonkin että matkustus vastapäivään
(tai siisä päivänkulun suuntaisesti?) sujuu muutamaa realituntia nopeammin, se että kello silloin kulkee ääntäkin nopeammin, pistää sukat solmuun.
40 tunnin vuorokausi ilman oikeaa unta ei ole enää kivaa. Ja tuntuu siltä että seuraavat n vuorokauttakin menevät enimmäkseen hukkaan; yöllä ei uni tule kuin vasta aamulla ja päivällä iskee hetkelliset pahoinvoinnin tunteet seonnesta järjestelmästä.
Sanoisimpa notta että voihan tiukka kostea intiimialue. Ja karvat päälle.
Jos luoja olisi luonut miehen reissaamaalle se olisi antanut tälle pitemmät jalat.
Travel the world and the seven seas
Everybody's looking for something
© 1983 Eurythmics
