CameliKenkä

Kun ihminen tehdään oikean suomalaisuuden perinteen mukaan, eli siitä jätetään pois kaikenmoinen halu olla miljoonan muun ihmisen kanssa missään, niin syntyy jotain sellaista kuin minä. Eli ihminen, jolle Vappu, Juhannus, 30v-syntymäpäivä tai Joulu ovat kaikki vain päiviä, siinä missä esimerkiksi Syyskuun 3.
Kun moinen aihio sitten muokataan vastuuttomaksi, eli siis ei anneta tälle mitään ulkopuolisia vastuita ja pakollisia riippuvuuksia muihin ihmisiin ja näiden aikatauluihin, niin paketti on valmis. Paketti, joka menee ihan milloin itse haluaa, ja useimmiten, on menemättä kun kaikki muut luulevat haluavansa ja menevät.
Moinen olio säästyy niiden ihmismassojen lisäksi kaikesta niistä aiheutuvista sivuhaitoista, kuten ruuhkista, ääni- ja roskasaasteesta, jonoista, asioden loppumisesta, ylihinnoista.
Nam.
Jäljelle jää vain unelma viikonpäivien tuhoamisesta. Sillä maailma, jossa joudumme elämään, on vielä kiinni arkaaisessa kirkon ajatuksessa, että viisi (kuusi) kiinteää päivää töitä ja palvelua vuorottelee aina kahden (yhden) lepopäivän, jolloin ei tapahdu mitään virallista, kanssa.
Kyllä sekin vielä sieltä tulee. . .

Shake the stress away
Something is on the edge tonight
©2012 D.Saucedo

Miksi

Olen luonnossa ja somessa tavallaan vastarannan kiiski. Jollei minulla tilanteessa ole jotain erityistä "asiallisuuden" tarvetta, niin sanoi kuka tahansa, mitä tahansa, lähden oletuksena kaivamaan juttua vastakkaisesta lähtökohdasta. Tiedän, että tämä ei varsinaisesti ole mitenkään kannustavaa alkuperäistä sanojaa kohtaan. Mutta en minä sitä kannustaakseni sanokaan, vaan kehittääkseni juttua, ja johonkin muuhun kuin siihen ilmiselvään suuntaan. Koen mitäänsanomattomat 'normi-keskustelut' mahdottoman turhina.

Välillä tulee mieleen, että voisin yrittää vähentää tätä, josko se muuttaisi ihmisten ajatusta minusta positiivisempaan suuntaan. Mutta sitten tulee tähänkin vasta-ajatus; että miksi pitäisi? - Miksi minun pitäisi esittää jotain jota en ole, ihan vain miellyttääkseni muita? - No, miellyttääkseni muita. - Ei se ole minun tehtäväni, näitä 'normaaleja lampaita' riittää ihmisillä muutenkin. - Muiden miellyttäminen kääntyy takaisin miellyttämään itseäsi. - Njoo, tästäpä se ajatus lähti.

Yllä mainittu vastarantaisuus on esiintymä ominaisuudesta, jonka tajusin/huomasin vasta viimeaikoina. Työasioissa voisin merkitä sen hyväksi ominaisuudekseni, eli sen että onnistun jokaiseen asiaan helposti löytämään vastakkaisen perustelun/syyn/vaihtoehdon.
Juuri äsken huomasin, että se osaa olla haitta sosiaalisessa elämässä, silloinkin kun haluan välttää häiriköintiä.
Varsinkin sosiaalisuuden säälittävässä versiossa eli chätissä, jossa keskustelu on kovin yksiulotteista. Nimittäin, jokainen tiedonmuru, joka voisi viedä keskustelua eteenpäin, saa päässäni vähintään kaksi rinnakkaista kulkusuuntaa, jotka vievät eri suuntiin. Jos tämän kaveriksi saadaan toinen vapaa tiedonmuru, sen kaksi vaihtoehtoseurausta yhdessä kahden ensin mainitun kanssa saavat aikaan sellaisen käsiteverkon, että sen selvitykseen masentuisi parkkiintuneenpikin kalastaja. Ja tässä verkossa harhaillessani, alkuperäiset murut ehtivät pudota pöydän alle; ja enter vaihtuu backspaceksi.
Ja keskustelu kuolee lukuisten ajatusten myllerrykseen.

Well,
you're damned if you do,
and you're damned if you don't.
©1990 Bart Simpson

4 pupua

Elämä kusee. Mutta silti, elämä on aika mukavaa.
(Life sucks, yet still, it's pretty darn amazing.)
On paljon v-mäisiä juttuja. Jo yhteen päivään onnistuu mahtumaan monia vastoinkäymisiä, niiden jokapäiväisten masentajien joukkoon. Mutta siellä välissä, on aina jotain pientä ja mukavaa, joka pitää ihmisen tolkuissaan ja hymyilemässä. Kuten se, että tänään näin neljä pupujussia. Joo, neljä. Jo aamulla kaksi toisiaan halivaa ja kolmannen, joka juoksi edelläni pakoon pyörääni. Ja nyt illalla, juuri äsken, tuossa kotitalon pihamaalla, viimeisin, joka haisteli päiväisen elämän siihen jättämiä hajuja.
Jos joskus tuntuu siltä, että positiivisia juttuja ei ole, syy on vain siinä, että ei ole huomioinut tarpeeksi hyvin. Joskus niiden huomaamiseen joutuu hieman käyttämään ylimääräistä vaivaa, mutta loppujen lopuksi ne ovat siellä. Ja se vaiva, se todellakin on sen arvoista.
Lisää positiivista on myös tämä tunne, joka syntyy nyt tämän jutun kirjoittamisesta, kun sen tekee, kirjain kerrallaan, musiikin biitin tahtiin. Musiikin, joka pauhaa peittäen kaikki muut maailman äänet alleen. Tämä on jotain, joka pitää kokea itse, olo on kuin soittaisi itse.

Don't you want me?
Don't you want my love?
Don't you want my lovin'?
©1992 Felix

Ilmeisemmin et. :7

Panisin

Törmäsin mahdollisesti ensimmäistä kertaa eläissäni "vanhempaan" naiseen, joka oli tod-ella toimivan näköinen. Kohteen "kokemusvuodet" eivät olleet mitenkään pahasti yläkanttiin, mutta sen verran, että seuraavalla peilin ohituskerralla aloin miettiä, että taidan itse olla todellisuutta nuoremman näköinen, vähäisessä kesätukassani ja ilman leukajouhia. En ole koskaan ennen ajatellut asiaa. Mutta toisaalta, en myöskään ole koskaan erityisemmin katsellut ketään miehiä sillä silmällä, että olisin yrittänyt arvella näiden ikää. Ihan muutamia juhlatapauksia lukuunottamatta. Joten kokemus miesten arvioinnista on erittäin vähäinen.
Kenties miessukupuolen komeus-faktor, joka iskee vanheneviin miehiin, on alkanut tehdä tehtävänsä omaan kuontalooni. En tässä nyt väittänyt itseäni vanhaksi tahi komeaksi, mutta siis.. Jotenkin se pitää selittää, että voisin kuvitella itseni olevan ehkä öö viisikin vuotta nuorempi.
Okei, skaalasto 30+v naisissakin on monesti helposti plus/miinus kuusi vuotta. Mutta näin kun sen leiman ensimmäistä kertaa lyö itseenä, se on jotenkin iso juttu.
Koska en todellakaan halua aloittaa miesten katselua ja arviointia, jään sitten siihen mielikuvaan, että olen muita ikäisiäni nuorempi ja siten hrmmmm. Moinen harhaluulo(?) ei ole mikään huono juttu, paitsi ehkä tämän alussa mainitun henkilön silmissä :) Mutta se että olen pohjimmiltaan tyytyväinen kaikkeen nykytilanteeseen, vaikkei se välttämättä mikään kehuttava olekaan, on silti iloinen asia. Ja kun siihen summaa ikuisen nuoruuden, niin korkeat luulot itsestä ovat aina plussaa.

Mut mä oon silti paras
©1986 Tarkkis