Perintötoimisto

Perinnöllisiin asioihin liittyen, totesin jokin aika sitten että: "En kaipaa rahaa, haluan maata."
Lausahdus on totta myös isommalta maailman katsannolliselta kantilta. Vaikka tietysti rahasta pidänkin ja sitä yritän mahdollisimman paljon haalia. Ajatus tämän 'ahneuden' takana on se, että mahdollisimman aikaisin voisi lopettaa rahan haalimisen ja vain maata.
Yksi tähän laiskan miehen haaveeseen sopiva mielikuva on tietenkin pysyvä paluu kotiin, vanhempien (entisille) maille, potkimaan mättäitä ja katselemaan pelloilla pyöriviä (naapureita/) maalaisyrittäjiä. Tämä tavallaan vaatisi sen, että kaikesta jaettavaksi jäävästä mammonasta, likvidit varat annetaan enemmän tarvitseville, jotta maa voi jäädä minulle, tai edes osa siitä.

Yhtään tässä haluamatta kuullostaa hätäiseltä tai toivovan aikaista perinnön jakoa. Enhän vielä ole edes siinä pisteessä, että voisin jäädä maahan makamaan. Perintö ei sitä mahdollista. Paitsi jos jostain ilmestyy se kuuluisa amerikansetä..

∻
Bring in the deneuralaizer

Ilman sähköä ilmasta

Ohitin eilen Tampereen Sähkölaitoksen jonkin toimistorakennuksen?, jonka katolla oli tuulimylly jauhamassa sähköä. Ensimmäinen mieleeni tuleva ajatukseni oli että; jopa sähkölaitoksella itse ovat sitä mieltä, että ei kannata maksaa sähköstä toimittajalle, kun sitä voi myös ilmaiseksi jauhaa omin toimin..

Mutta ei taida parvekkeella moinen pyöriä kovin tehokkaasti? Itäsuunnasta ei aurinkokaan..

On sentään enää 3kk Jouluun! - mihin se vuosi meni?

∻
Vastusmittari

Kostuuko?

Kasvoin naperona metsässä, tai metsän laidassa, mutta siis kuivalla maalla kumminkin. Kylästä löytyi kyllä pari pientä uimalammia, mutta niissä käytiin to-del-la harvoin. Poislukien ne pari kesää, kun kävin uimakoulussa - oppimatta mitään.

Näinpä en muista, että olisin pienempänä koskaan haaveissani piirtänyt tulevaisuuden tupaani tai edes kesämökkiäni järven rantaan. Olivat useiten (todella hyvin sisus- ja varustettuja) piilopirttejä metsän siimeksessä näkymättömissä muilta ihmisiltä.

Mutta sittemmin Tampereelle muutettuani, asuntoni ikkunoista ei vielä vettä näy, kuin sateella, mutta muuten tässä pitäjässä nuo vesistöt ovat kovin läsnä. Varsinkin näin lumettomaan aikaan, tulee lähes päivittäin kuljettua, joko toisen noista isoista järvistä tai vähintään tuollaisen pienemmän (joskin kotikylän lampea isomman) järven rantaa. Ja tämän painostuksen seurauksena olen 'oppinut' siirtämään moisen vesiesteen myös osaksi tulevaisuuden haaveita.

Vaikken ui tahi kalasta, enkä suunnittele aloittavani, voin hyvinkin kuvitella itseni istumassa päivät pääksytysten saunamökin terassilla, katsellen "ulapalle", kuten kuvassa. Edelleen sentään vielä jossain, piilopirtin omaisesti, ohikulkijoiden katseilta varjossa.

Freedom; No Freedom
Change; No Change
©1988 J.M.Jarre