Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syvä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syvä. Näytä kaikki tekstit

23.6.19

Erään Juhannuksen Tarina

Ei kommentteja:
Lähdin matkaan sunnuntaina ollakseni maanantaina Turussa sovitussa tapaamisessa terapeutin kanssa.
Samaisena maanantaina, vanha ja sairas kissani jäi aamulla palaamatta sisään lyhyeltä “aamupissa” lenkiltään ulkoa, ennenkuin puolisoni piti poistua omaan työpäiväänsä. Eläin ei ole päiväksi jäänyt yksin ulos, kuin ehkä kerran pari nykyisessä asumuksessamme olomme aikana, eli erittäin harvoin.

Tapaamiseni aikana, jutellessamme kipupisteistä, oloni meni huonoksi ja minua alkoi huimata. Selvisin ajan loppuun, mutta heti sen perään pitikin tähdätä työterveyden vastaanotolle. Siellä työterveyshoitaja epäili hyvän luontoista huimausta, antoi yhden korvien heilutteluohjeen ja suositteli juomaan hyvin.
Ok, Jatkoin matkaa läheiseen ravinteliin korjaamaan nestetasapainoa ja nälän tunnetta. Ei tuntunut auttavan. Mutta päättäväisin mielin halusin ja yritin päästä pois Turkkusest, joten lähdin ajelemaan kohti pohjoista sivistystä. En päässyt kovin kauaksi, ennenkuin koin pakottavaksi pysäköidä läheisen hautuumaan pihaan, kellahtamaan nurmikolle, sulkemaan silmäni ja pitelemään tuskaisena päätäni.

Vaihtoehtojen arvonnan jälkeen, tilasin taksin palauttamaan minut jo äsken vierailemalleni terveysasemalle. Ajoitus osui, sillä heti ehdittyäni kahden terveydenhoitoalan ihmisen näköpiiriin olinkin jo kypsä lysähtämään avustettuna läheiselle odotushuoneen sohvalle pitkäkseen. Koska olin "väärässä" portaassa, kyseiset ammattilaiset kärräsivät minut rullatuolilla parempaan kohteeseen, jossa vastaanottaja heti nimen kyselyn jälkeen etsi minulle tyhjän sängyllisen huoneen tohtorin odottelun ajaksi. Lyhyen odottelun jälkeen moinen ilmestyi ja hetken kuntoani katseltuaan, kutsutti tämä paikalle punavalkoisen piipaa-auton, viemään minut pois.

Lyhyen ajelun jälkeen oltiin TYKSin ensiavussa odottamassa seuraavaa ammattilaista. Kyselyiden seurauksena otetaan verikokeita, pistetään tippa valumaan, kytketään koneeseen joka sanoo ping, odotellaan, käydään välillä TT-kuvassa ja palataan takaisin kytkettäväksi koneeseen joka sanoo ping. Ja odotellaan lisää. Päässä pyörii edelleen inhottavasti, joten illan päätteeksi siirrytään yöksi osastolle nukkumaan "päätä selväksi".

Aamulla osastolla puhelin kertoi kissahuolien jatkuneen, sillä eläintä ei etsintäyrityksistä huolimatta pihapiiristä ollut löytynyt. Nyt oltiin jo ennenkuulumattomassa käytöksessä.
Myös pään tilanne oli aamun tunteina osin ennallaan, ja koska edelleen oltiin identifioidun syyn puutteessa, nähdään asialliseksi käydä kuuntelemassa magneettikuvauslaitteen sisäisiä kolinoita ja hurinoita. Tämän jälkeen osastolla jatkettiin odottelua.

Iltapäivän puolella, paikalle ilmestyy jäyheä tohtorismies, joka kertoi nähneensä kaikki minun testitulokseni, ja päätteli ettei minulla ainakaan ole mitään vakavaa ja mikäli vaan tuntisin oloni paremmaksi, olisin vapaa ja kykenevä ajamaan itseni kotiin. En lähtenyt epäilemään ammattilaisen mielipidettä, koska tunsin voivani paremmin kuin eilen. Mikä tietenkin oli kovin suhteellista.
Sairaalan pihalta nappasin taksin viemään minut takaisin hautuumaalle, samalla kun päässäni väänsin tilanteesta vitsiä.

Käänsin auton kohti pohjoista ja iloitsin jo etukäteen kotiinpaluusta. Jonkin matkan jälkeen, totesin, etten ainakaan ollut entisilläni, sillä pari kertaa piti pysähtyä tienposkeen pyörittelemään silmiäni. En siis laske normaaliksi, että näin tapahtuu alle 500km yhtäjaksoisilla ajomatkoilla. Sinnittelin silti eteenpäin, tavoitteenani päästä kotipuoleen, jonne sitten onnellisesti selvisinkin.
Iltapäivä kotona sujui pieniä askareita tehden ja kadonnutta kissaa pihapiiristä huudellen. Ajoittaisia heikotuksia pään pyöriessä, mutta yritin ignoroida ne parhaani mukaan, sillä olihan minulle juuri sanottu, ettei minussa pitäisi olla mitään vikaa.

Seuraavana aamuna oli harras yritys tehdä koneella etätöitä, mutta pian selvisi, että tekstin lukeminen ja kaiken liikkuvan kuvan katselu on turhan tuskallista. Iltapäivästä otin tavoitteen etsiytyä tamperelaisen työterveyden puheille. Vaihtoehtoina oli taksi tai polkupyörä+nysse-kombo, arvaattekin, että valitsin näistä jälkimmäisen, mikä melkein oli asvaltti-ihottuman arvoinen valinta. Mutta onneksi vain melkein, sillä onnistuin pääsemään nyssen kyytiin ilman lisävahinkoja.

Odottelun jälkeen, oma työterveyslääkäri kuunteli tarinani ja halusi pistää minut korvalääkärin pakeille, sillä sitä ei Turussa vielä oltu kokeiltu. Sitä odotellessa oli taas sopivasti aikaa parannella nestetasapainoa ja nälkää läheisessä ravintelissa.
Sitten puolestaan korvalääkäri kuunteli tarinani ja testaili reaktioitani pään heilutteluihin. Mutta koska en varsinaisesti reagoinut loogisesti tai riittävän huonosti, tämä ei uskonut tilanteeni olevan normaalin korvaperäinen, vaan halusi puolestaan siirtää minut eteenpäin, kohti TAYSin ammattilaisia. Tällä kertaa siirtymä tehtiin suosiolla taksilla. Toisaalta polkupyöräni oli siellä bussipysäkin läheisessä puskassa, enkä ole vielä tutustunut kaupungissa lojuviin sähkölautoihin.

Seuraavassa kohteessa oli kaksi ohitettava odotusaulaa ja odotusensiapu. Jonotusnumeron mukainen odotus ensimmäisessä aulassa, jonka jälkeen toisen aulan vartija totesi sähköisten tietojen puutteen, mutta päästi eteenpäin paperisen kopioni johdosta.
Seuraavassa aulassa odoteltiin hetki pidempään, sillä itseäni kipeämmän näköiset potilaat pääsivät eteenpäin ennen minua. Lopulta nimeäni kuulutti seuraavan aulan ohjaaja, joka vei paperisen “kutsuni” mennessään, mutta palasi hetkeä myöhemmin viemään minut ensiavun sängyille, samalla todeten, että näin olisi pitänyt tapahtua jo aiemmin, mutta joku oli asian ilmeisesti unohtanut.
Tällä ensiapusängyllä sitten taas odoteltiin, välillä udeltiin tarinaani ja sitten odoteltiin ja otettiin verinäytteitä turkulaisen tippaletkun jättämästä reiästä. Koska tarinani sisälsi vierailut turkulaisten kuvantamiskoneissa, ei verenpainemittari suurempaa laitetta enää käytetty. Iltakymmeneltä minut siirrettiin, tällä kertaa ei eteenpäin vaan “sivuttain” viereiseen ensiapuun, tämän ensimmäisen sulkeutuessa yöksi.
Siellä odotusta jatkettiin, kunnes kello yhden pintaan päästiin siirtymään osastolle nukkumaan, migreenilääkityspommin avustuksella, mukavampiin oloihin.

Lääkepommi taisi avustaa nukkumisessa, mutta oloa se ei parantanut, sillä seuraavana aamuna tilanne ei ollut lainkaan parempi. Pienehköäkin pään heilutusta seurasi hidas päänsisäinen heilunta ja ilkeä fiilis. Eristyshuoneessani oli suuri televisio, mutta sen käyttömahdollisuus meni hukkaan, sillä aamu- tai tekstitv olivat molemmat liikaa ärsykettä kestettäviksi. Puhelinta onnistui lukea sen verran, että sain tilannepäivityksen kissasta; ei ole näkynyt, erittäin huolestuttavaa.
Joten odoteltiin.
Kunnes päivystävä neurologi kuunteli tarinani. Tämä hämmästeli miksi olin siellä, koska vaivani kuullosti korvaongelmalta, eikä heillä ollut lähetettä, jonka yksi korvalääkäri minulle eilen oli kirjoittanut, koska sitä ei edelleenkään ollut koneella ja päivystykseen eksynyt paperiversio oli yhtä kateissa kuin rakas kissani. Ensin uhkailtuaan selkäydinnäytteen otolla, halusi neurologi siirtää minut eteenpäin talon omalle korvalääkärille.
Jota tietenkin piti taas odottaa.

Iltapäivän puolella, kello kolmen pintaan, tehtiinkin pyörätuoliajelu sairaalan toiseen siipeen erään korvalääkärin luokse, joka puolestaan halusi kuunnella tarinani. Tosin tällä kertaa riitti lyhennetty versio, sillä tällä kaverilla oli tietokone kunnossa ja siellä näkyi mm. sen ensimmäisen korvalääkärin lausunto. Eli uusinta testejä ei tarvittu, vain parit kurkistukset nieluuni ja korviin. Kaikkien saatavilla olevien tietojen pohjalta tehtiin ensimmäinen uskottavahko diagnoosi eli sisäkorvan tulehdus. Tähän ei valitettavasti ole varsinaisesti "oikeaa" lääkitystä, mutta auttava kortisoniresepti irtosi viikon sairasloman kyytipojaksi.
Tämän uutisen jälkeen ajelu takaisin osastolle nauttimaan ensimmäinen lääkeannos ja muuten valmistautumaan henkisesti kotiutumisen. Ei tapahtunut välittömästi. Ajeluiden aiheuttamat näköviriketulvat olivat olleet päälleni liikaa ja olo meni turhan heikoksi, ollakseni uskottavasti kotiutuskunnossa.
Päivällisen jälkeen hoitajan kanssa juteltuani, poistumiseni peruttiin siltä päivältä joten jäisin vielä yhdeksi yöksi rauhoittumaan. Tilanteen raportoinnin jälkeen, puolisoni saapui paikalle muutamaksi tunniksi ilahduttamaan hieman tuskaista iltaani, mansikoiden, namujen ja muiden piristeiden kera. Eristyshuoneen yksityisyys pääsi etuihinsa. Tunteet olivat molemmilla pinnassa, pohtiessamme mm. kissavanhuksemme kohtaloa.

Seuraava aamu, vastoin eilisiä pohdintoja, alkoi upealla uutisella, kun puhelimesta löytyi, jo illalla tullut, viesti karkulaisen palaamisesta kotiin. Laihtunut ja nälkäinen kisuli oli palannut omistajiensa huomiin. Tämän infon ilostuttamana, päätös päästä kotiin oli selkeä. Onneksi tilaa ei tarvinnut feikata, sillä olo oikeastikin oli jo huomattavasti parempi. Lääkärin päätöstä odotellessa aamupäivä liikahdeltiin ja katseltiin maailmaa varovasti enenemissä määrin. Jopa kännykän katselu ja käyttö olivat yllätyksekseni lähes ongelmatonta.

Kello yhden jälkeen saatiin kutsu tänään päivystävän korvalääkärin vastaanotolle, jossa ensin tietenkin hetki jonotettiin. Tämä lääkäri ei enää lähtenyt kiistämään eilisen kaverin päätöstä, joten poistumislupani uusittiin. Jej, nyt takaisin huoneeseen vaihtamaan siviileihin ja odottamaan sotetaksin saapumista. Kävely sairaalan sokkeloissa katse varpaissa, pihalla pysähdys ja nopea vilkaisu ympäristöön; Ai tällainen paikka, sitten matka autossa silmät enimmäkseen suljettuina, muutamat varovaiset vilkaisut testiksi ja todetakseen oikean suunnan.

Kotipihalla oli lämmin vastaanotto heti auton ovelta, ja sisälle päästyä myös se kadoskissa ollut kaveri tuli sanomaan mukavat maut.
Kuntoutusohje oli tyyliin: “tee aina vaan enemmän”. Joten Juhannuspäivä ja sunnuntai kuluvat rauhallisesti, opetellen mukavuuden rajoja asioiden katselun suhteen. Jos yritystä on vähän liikaa yli rajojen, seurauksena on tuskanhikeä, mutta niin kauan kun ei kyyneliä niin…

Vaaka kertoi eläinparan laihtuneen huomattavan puolisen kiloa, ja muutenkin viikon rasitukset näkyvät kissassa enemmän kuin itsessäni. Eli hänen osaltaan pelottava tarina ei vielä ole ohi, tai tavallaan pelottaa, että se pian on…

Ps. Huolimatta mahdollisesta “huonosta” kuvasta, joka tarinastani saattaa irrota, tähän loppuun kuuluu vielä kiitos kaikille polulleni osuneille lääkintäalan ihmisille. Pikku-krempat unohtaen, tämä oli minulle ensimmäinen terveyshuoleni, joka veti minut läpi kahden yliopistollisen keskussairaalan, (ainakin) 9 lääkärin kautta ja lukemattomien hoitajien ja muiden avustuksella. Vaikka yksittäinen potilas ei välttämättä koe prosessia kovin tehokkaana, uskon että (lähes) kaikki kohtaamani ihmiset tekivät oikeasti parhaansa, ja monesti vielä hymyillen, kaiken sen ruuhkan ja resurssivajausten keskellä. Kiitos.

Pps. Kiitos myös K.

©

18.9.16

Hankalasti ymmärrettävä

Ei kommentteja:
On ihmisiä jotka on in the zone, on toisia jotka ei, jotkut tietävät reitin toiselle puolelle (tai niille voidaan näyttää se) koska he ovat jo aiemmin olleet siellä. Jotkut eivät tiedä missä olevat ja kaikki voi muuttua. ...
Life is hard.
Tai itseasiassa ei, elämä on vain complicated. —
Tai no, eipäs sittenkään. Things elämässä ovat complicated, elämä itse on helppoa.

Ja ne jututkin ovat varsinaisesti yksinkertaisia, niitä on vain hankala ymmärtää. Esimerkiksi kaikki muodostuu kvarkeista ja niillä on spin, joko ylös tai alas, ja ne noudattavat kiinteitä fysiikan lakeja, mutta se miten se kaikki vaikuttaa, on pienen ihmisen hankala ymmärtää.
Jopa itse luonto, maailma, maapallo ja muut seuraavat sinänsä selkeitä luonnon lakeja. Myönnetään, että ihmiskunnan historia on paikallaolollaan vaikuttanut siten, että kaikki näyttää menevän randomisti päin pe**että, mutta tässäkin on normaali syy-seuraus.

Kuten sanottu, elämä on helppoa, senkun seuraa päivittäisiä rutiineitaan ja toistaa opittuja toimia. Ja silloin tällöin väliin heitetään, mukamas "suunnittelemattomasti", yksittäisiä rutiineista poikkeavia tapahtumia (pusu, treffit, loma, matka). Ja mikäli omat kvarkit ovat sopivassa asennossa, poikkeavat teot valiutuu jopa mukavuusalueen ulkopuolelta.

Mutta edelleen kaikelle on syy. Ei (jumallista) tarkoitusta, mutta syy. Se ei yksilöstä saata näyttää siltä, koska tällä itsellään on kovin pienet vaikutusmahdollisuudet yhtään mihinkään. Enemmistön ihmisen asioista päättää tämän oma historia, vanhemmat, kaverit, yhteisö ja muut ihmiset sekä kaupungin ja valtioiden päättäjät. Toki itsestä saattaa joskus tuntua siltä, että omaa päätöstä on seurannut muutos. Mutta itseasiassa, se tietoinen päätös, on ollut vain pieni osa sitä kaikkea, joskus jos käy onnelisesti, se on se aasin selän katkaisija, josta näkyvä muutos alkaa. Mutta väitän; muutos on jo tehty, ennenkuin päätös siitä tehdään.

Poikkeuksena syy-sääntöön on muutamat oikeasti randomit tapahtumat, kuten lottovoitto. Jotkut (näennäisesti syyttömät) taudit on hieman harmaalla alueella, sillä vaikka toistaiseksi ei tiedettäisikään, miksi joskus jokin iskee, niillekin todennäköisesti on jokin syy (logiikka vaatii näin).
you fought me ‘cause I didn’t care
and I still don’t understand
©1987 Pet Shop Boys

24.7.16

Hyvä Loma

Ei kommentteja:
Ensimmäinen päivä takaisin kaupungissa, keli - mahtava, vointi - samoin, pyöräilin kaupungista kohti kotia, hieman ylimääräisiä kilometrejä ottaen, mutta puhtaasti syystä että, se oli kivaa. Eilisen matka-ajon jälkeen, teki hyvää ajella ihan ilman syytä, omaan rauhalliseen tahtiin, ja vielä inhimillistä matkaa. Ja mikä oli ajellessa, kun väylänä oli lähes tyhjä, tuoreen asfaltin leveät pyörätiet. Korvissa Helmi-radion, toinen toistaan, klassisemmat musiikit (ja viikonloppuna ilman juontoja \o/). Viimeisimpänä Land of Confusion, ja edessä avautuu kuvan majesteetillinen näkymä (paras tilanne ottohetkellä jo ohi, mutta you get the picture). Ei yksin nuo valonsäteet vaan myös se miten pilvi oli keskeltä halki ja aurinko siellä välissä. hrrr.
Silloin tuntui maailman omistajalta, täydelliseltä.
Ooh when the sun was shining
Yes and the stars were bright
All through the night
©1986 Genesis

11.6.16

just wanna have f-un

Ei kommentteja:
Joku kysyi eilen että What you do for fun?. Vastasin siihen että cycle. Tänään pyörälenkillä tulin miettineeksi asiaa tarkemmin. En minä pyöräile siksi että se on hauskaa. Itseasiassa oikeampi vastaus olisi ollut että nothing. Hieman fun -termin ulkopuolella tuokin on, mutta se on parhaiten siinä kategoriassa, että mitä teen, jos saan tehdä ihan mitä haluan. Ja silloin mieluiten en tee mitään.
Valitettavasti sille kuinka paljon ei-mitään voi tehdä ja siksi..

Pyöräilen siksi, että kaikista mahdollisista aktiivisista tekemisistä, se on jotain, jota I resent least. koska..

Pyöräily antaa tekosyyn olla ulkona. Tykkään olla ulkona, mutta kaupungissa ilman pyöräilyä olisin mitättömän vähän ulkona.
Tuolla ulkona on ihmisiä, mutta pyöräillessä saa olla yksin, eikä tarvitse välittää muista.
Se mahdollistaa pääsyn erinäisiin paikkoihin, ilman että pitää istua ihmisten täyttämissä kuumissa busseissa.
Se mahdollistaa maisemien katselun. Katselen mielelläni ulkomaisemia (ja jossain määrin muita ihmisiä, from a distance).
Tiedän, että pysyäkseen elämän arvoisessa kunnossa pitää liikkua, ja pyöräily hoitaa myös sen.

Ja tässä vaiheessa tajuan, että ulkomaan kieliset on tymiä, ja eivätkä tietenkään tarkoita mitään hauskaa kysyessään jutun aloittanutta kysymystä. Mikäli edes oikeasti kysyvät mitään, vaan kyseessä on ihan mitään sanomatonta pientä puhetta.
Siat.

People say nothing is impossible, but I do nothing every day.

25.9.15

Yritys — Erehdys

Ei kommentteja:
Ihminen on yritys.

Omalla "myynti-osastollani" on töissä henkilö, joka sooloilee eikä usko puhetta. Tämä on löytänyt mielestään sopivan "asiakkaan" ja puffaa ahkerasti tämän puolesta muiden osastojen ihmisille. Toiminta jatkuu huolimatta siitä, että pomonsa on tälle toistuvasti maininnut, että puffaus on turhaa, koska kyseinen asiakas ei ole vaihtamassa "palvelun­tarjoajaa". Myös kehitysosaston konkareilta on saatu kuulla, että oman "tuotteen" "integraa­tiossa" asiakkaan "järjestelmään" olisi hyvinkin todennäköisiä yhteen­sopivuus­ongelmia, jotka vähentävät asiakkuuden mielekkyyttä. Tästä piittaamatta henkilö tekee entistä laaduk­kaampia powerpoint-esityksiä "kauppojen" puolesta, esittäen asian vain omasta näkö­kulmastaan.

Aiemmin, itse toimitusjohtaja hoiti myyntiä muiden töidensä ohella, ja siten hyvin huonolla menestyksellä. Sittemmin osastolle on palkattu dedikoitua väkeä ja myös yleisessä, päivitetyssä, visiossa kaikille osastoille on painotettu kuinka paremman tulevaisuuden tavoittamiseksi, myynnin merkitystä on nostettu ja sen tavoitteet ovat kaikkien yhteinen tavoite. Ensimmäinen virhe on tehty siinä, että palkkaus on tehty talon sisältä, eikä tehtäviin ole otettu oikeita ammattilaisia. Ja nyt kun osaston nimissä lähetetyt, päällisin puolin laadukkaan näköiset powerpointit leviävät yrityksessä, erinäiset ihmiset, aivan oikeutetusti, uskovat niitä ja tämä aiheuttaa häiriöitä päivittäisten toimien priorisoinnissa sekä sekavuutta päivittäisiin toimiin.

Yleisen hyvän tavoittamiseksi, kun oman väen luovuta-kommentit eivät auttaneet, päätettiin henkilö lähettää edustusmatkalle tapaamaan ihailemaansa asiakasta. Toivo elää, että palattuaan tämä on joko unohtanut epätoivoisen ideansa ja oppinut jotain tai sitten tehnyt odottamattoman suuren kaupan. Win-Win. Ainoa riski on, jos myyjä onnistuu mokaamaan todella pahasti ja tuhraa koko yrityksen nimen. Noo, pakko se on joitain riskejä ottaa.
Even if I try I can't work it out
©1995 Bushman

10.6.15

Herkkää shittiä

Ei kommentteja:
Joka aamu, mennessäni töihin, vierähtää poskelleni yksinäinen kyynel, joinain aamuina kaksi. Johtuuko tämä siitä, että en halua mennä vai menemisen onnesta, eos.

-- unrelateds --

Minulla on ongelma. Tässä, ei varmasti, ole mitään uutta. Enemmänkin, ehkä pitäisi sanoa, että olen taas identifioinut itsessäni erään hankaluuden. Juttu liittyy "faktaan"; miehet ja naiset eivät voi olla vain ystäviä. Ihan puhtaasti tuota en allekirjoita, mutta identifioimani kohta on, että jos nainen on sopivan näköinen (ja oloinen) [joka ei välttämättä vaadi kovin ihmeellistä] ystävyydestä tulee minulle hankalaa. Sillä tietyn tuttavallisuus pisteen jälkeen 'käyrä' pompsahtaa (yksipuolisesti), jonka jälkeen mustasukkaisuus, kateus, omistushalu ja [turhat] toiveet muuttuvat fyysisiksi ei-niin-mukaviksi ilmiöiksi. Toistaiseksi, ainoana hoitona tähän on viilentää ja välttää. Tämän jälkeen iskee masennus siitä, ettei voi olla edes niin hyvä ystävä kuin voisi olla..
Ja sitten, kun yksinolomittari on täynnä, pitää sosiaalisuus repiä rumien jatai miesten seurasta, ja sitä nyt ei haluaisi erkkikään.

Elämä on :(
Kohta 1 ei millään johdu siitä, että aamuinen raikas keli osuu vasta-heränneisiin silmiin pyöräilijän nopeudella.

24.8.14

Tohtori

Ei kommentteja:
WHO

Always take a banana to a party, Rose: bananas are good!

20.7.14

hyss

2 kommenttia:
"Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään."
Olen, noin viimeisen vuoden, yrittänyt seurata ylläolevaa ohjetta.
Mutta tuntuu, että ohje on vienyt sosiaalisesti rajoittuneen ihmisen viimeisenkin 'aseen' osallistumiseen. Ja tämän seurauksena "syrjäydyn" hiljaisesti huomaamattomaksi nurkkaan. Menen pois.
Your damned if you do, damned if you don't.
©1990 Bart Simpson

12.4.14

<span>Atte NT ion</span>

Ei kommentteja:
Muutama vuosi sitten hankin pelikonsolin. Peli-intoa riitti ehkä noin vuoden ja sitten laite makasi hyllyllä. Kunnes päätin antaa laitteen parempaan kotiin.

Jossain välissä hankin myös darts-taulun. Siihen heitin tikkoja suhteellisen aktiivisesti, kunnes kehityskäyrä eteni laaksoon ja pisteeseen, jonka jälkeen lisää oppiminen vaati entistä enemmän harjoittelua. Siihenkään en ole pariin vuoteen mainittavasti edes koskenut.

Edellisvuonna yritin aloittaa semiaktiivisen biljardin harrastuksen (en nollasta, tätä oli harrastettu aikaisemmin, kun silloisella työpaikalla oli siihen pöytä) mutta tämäkin lopahti siihen, kun kehitys/harjoitusaika -suhde putosi liian pieneksi.

Webbiharrasteprojektini, jota viimeksi tein kunnolla joululomalla, on nyt ollut tauolla (ilmeisesti koska) kun nykytyöpaikalla kuluu koko päivä (lyhennetyn sijaan) ei kotona tule pahemmin koneeseen koskettua, edes näin viikonloppuisin. Eikä tähän blogiin. Kun useimmat pienemmät netistä-tarkastus-jutut tulee tehtyä "äly"puhelimen ruudulta, läppärille siirtymisen sijaan. Eikä sillä laitteella, tietenkään, voi kirjoittaa mitään google-hakua pidempää.
People make it
look so easy, connecting
with another human being.
It's like no one
told them it's the
hardest thing in the world.
©Dexter Morgan

12.1.14

Postaus mortem

Ei kommentteja:
Kun en oikeasti kuollutkaan, niin edelliseen jatkoa.

Niin että jos kuolisin, niin sitten kuolisin. En usko, että minulle jäisi katumusta mistään mitä kaikkea ei ole tullut tehtyä. Vaikka varmasti on paljon mitä ei ole tullut tehtyä, ihan normaalista elämisestä lähtien, kaikkiin mystisiin bucket-list juttuihin asti.

Jos minulla olisi oma perhe, niin saattaisin ehkä jäädä kaipaamaan asioita, joita sen kanssa, tai sen eteen, ei ehtinyt tehdä, mutta näin kun moista ei ole, niin, en oikeasti osaa edes arvata olisiko niin. Toistaiseksi, nykytilanteesta jää ilo siitä tiedosta, etten ole tehnyt osaani maapallon ylikansoittamisen eteen.

Sikäli kun jälkeeni jäävä maapallo jää häiritsemättä, myös lähemmät sukulaiset jäävät häiritsemättä (henkisiä kärsimyksiä lukuunottamatta), sillä nykytilanteestani ei pitäisi edes jäämän velkoja huolehdittaviksi, enemmänkin ehkä perintöä.

Vaikka mahdollinen poistuminen tästä maailmasta, ei pahemmin kaduttaisi, ei se tarkoita ettenkö mieluummin jatkaisi elämistä, tässä maailmassa. Kuten aikaisemmin olen maininnut haluan täyttää 81 ennen kuolemaani. (Jos nyt joku on huomaavinaan ristiriidan aikaisemman postin ja ylläolevan välillä, niin ei, ei se ole siellä, ja jos on niin, sulje silmäsi, ja ajattele onnellisia ajatuksia.)

Jos sensijaan olisin 40 vuotta vanhempi, työni lopettanut, vanhuuden ja sairauden hidastama sekä ilman tekemistä..
<eooee>
©Hans Reichel

5.1.14

Joutsenluau

Ei kommentteja:
Isäpappa mainitsi ohimennen ruokapöydässä halusta elää. Josta omassa päässäni heräsi ajatusketju aiheesta.

Eli, mitä jos, kuolisin heti nyt ..

17.10.13

Kärsitään hyvyydestä

Ei kommentteja:
"Hyvyys on sitä, että kärsii muiden takia."

Noinhan se on. Kärsiminen saattaa olla vähäistä ja usein unohdetaan syntyneen hyvän varjoon, mutta siitä huolimatta, kärsimys on siellä jossain.
Jollei hyvän tekeminen ole kärsimystä, kärsiminen ilman vastalauseita on hyvyyttä.

Jos ajatus ei vielä aukea, niin otetaan pari esimerkkiä.
  • Teet hyvin, olet hyvä, kantaessasi kirjahyllyä kaverin muuttotalkoissa. Mutta samalla kärsit ajallisesti ja kipeytyvien nivelien verran.
  • Teet hyvin, olet hyvä, jopa kolmelle ihmiselle, luovuttaessasi verta. Mutta samalla kärsit neulanpiston ja hetkellisen heikkouden tunteen.
  • Teet hyvin, olet hyvä, kun olet sympaattinen ja kannustava kun vastaanotat väsyneen ystävän valitusta elämästä. Mutta samalla kärsit tarinoista, jotka masentavat ehkä jopa itseäsi tai tuntuvat merkityksettömiltä omiin ongelmiisi verrattuna.
  • Teet hyvin, olet hyvä, maksaessasi kiltisti verot. Mutta samalla kärsit siitä, että verot on ylikorkeat, koska joku muu tekee työtä pimeästi, veroparatiisiin tai ei ollenkaan.
Elämä on kärsimystä, mutta se on pientä. (..sillä elämä on lyhyt :)
Loppujen lopuksi, kärsiminen kannattaa, joten ollaan hyviä - siellä ulkona.
Help
me if you can, I'm feeling
down.
And I do appreciate you being
round.
©1965 Beatles
Asiaan liittymätön PS. Jej!
  Tämä postaus, syyvyydestään huolimatta, oli puolipahuuden merkkipaalu saatuaan järjestysnumeron #333.

18.9.13

Love grammar

Ei kommentteja:
Verkossa leviää kirjoitus ja ajatus siitä että rakkaus on verbi. Lyhyesti sanoen; "Rakkaus ei ole tunne, vaan toisen auttamista." Lue juttu niin tiedät tarkemmin.

Olen eri mieltä. Ja olin jopa lukevani jutusta, että kirjoittaja itsekin tarkoittaa enemmän sitä, että rakkaus on jotain (lovey-dovey) mitä syntyy auttamisen seurauksena, tjsp, mutta vain ilmaisee asian sekavasti toisin.

Oma mielipiteeni on, että rakkaus on edelleen tunne, jollei nyt ihan se Disney-versio, niin lähellä kuitenkin. Perhoset vatsassa ja muut söpöt ja pehmoiset jutut ovat sitä.
Verbi eli tekeminen liittyy siihen kyllä. Auttaminen, jakaminen, puolesta ja yhdessä tekeminen ovat tehokkain rakkauden seuraus.

Sille eräälle avataan ovi, kannetaan tämän koulukirjat kuin ostoksetkin, ollaan yhdessä ja jaetaan askareet ja vastuu, siitä - syystä - että - tätä - rakastetaan. Näiden asioiden tekeminen ei ole se rakkaus. Vai koetko sinä rakastavasi jokaista jota autat? Ja puhun nyt the rakkaudesta, enkä veljellisestä mitään tarkoittamattomasta versiosta.

Ei tietenkään pidä unohtaa, että kaikki se tekeminen ruokkii järjestelmää ja auttaa ylläpitämään rakkautta for years to come.
Edeltävästä johtuen, asian voi kenties halutessaan yksinkertaistaa paremmin ihmisiin vetoavaan ja myyvään muotoon väittäen rakkautta verbiksi.
Mutta ei se ole "oikein".
And time can do so much
Are you still mine?
©1955 North & Zaret

21.8.13

Anelma

Ei kommentteja:
Viime viikolla tuli tyttöjen blogeissa vastaan unelmamiehen vaatimuslistauksia. Tämän innoittamana yritin, ja tein, vastaavaa naisellisuuksista. Mutta sen sisältö meni invite-only puolen treffinhakuilmoitukseksi. Tässä siitä kaikesta summary.

En onnistunut erottelemaan unelmaa hyväksyttävästä. Vaikka siis unelma-versio on se, joka ei kompromissoi yhdenkään kohdan kanssa, toisin kuin todellisuus. Mutta se mitkä kohdat on pakollisia ja mitkä nice-2-have on vielä auki. Kaikki ihmisen ominaisuudet, kun ovat eri kokoisia plussia tai miinuksia summaa laskettaessa. Yksittäinen isokin miinus on korvattavissa riittävällä määrällä pieniä positiivisuuksia, kuten jokainen matematiikkaa osaava pystyy toteamaan.

Toisaalta, pienet epätäydellisyydet voi laskea plussaksi. Ja siitähän se täydellisyyden kaavan tekijä riemastuu.

Sanon kuitenkin: "
Kuvassa nään pienen tytön
siniset silmät ja mekon
likaisen suun ja hymyn
©1999 Jonna Tervomaa
, nam. <3"

12.4.13

Tunnus tus ka

Ei kommentteja:
Lisää tarinaa, liittyen 21.2. mainittuun apaattiseen vaiheeseeni.
Vähissä on viimeaikoina kuulemani puheenaiheet, jotka olisivat kiinnostaneet minua. Kun en voi tuskaksenikaan väittää, (tai voisin, mutta se olisi vale, tai siis selkeä ironia, kts. eteenpäin) että olisin kiinnostunut tai välittäisin pätkääkään, kun toiset, esim. kahvipöydässä, keskustelevat urheilusta, autoista, historiasta, talon lämmitysmuodoista, tietotekniikasta, päivän politiikasta, hyvän-päivän-tuttujen-hlökohtaisista-päivittäisistä-asioista, urheilusta (joo, sanoin jo kerran, mutta siis eeerh tuplasti vähän). Saattaa olla, että heikkoina hetkinä, otan osaa keskusteluun ja heitän väliin, mahdollisesti jopa asiaankuuluvan, kommentin, joka sinänsä on totuus omalta osaltani (en varsinaisesti valehtele /koskaan/, saatan olla ironinen, mutta se on eri asia) ja joka saattaa aiheuttaa muille mielikuvan siitä, että olen kiinnostunut ja oikeasti mukana keskustelussa, mutta loppujen lopuksi sanomani ei pidä vettä, siten että tyyliin muistaisin kahta minuuttia myöhemmin, sanoneeni niin, se on vain yleisen kohteliaisuuden aiheuttama esitys. Työasioihin liittyvissä jutuissa fake:aaminen on helppoa, koska silloin on (palkkapussin pakottama) motiivi. Samoin, kuin jos minulla on oma taka-ajatus, kuten naisten kanssa keskustellessa (olettaen että olen saanut suuni auki). Mutta noin niinkuin muuten, haluaisin, useimmiten, oikeasti haistattaa kuulijoille paskat, mutta koska en voita sillä yhtään mitään, päinvastoin, jätän sanomatta (ääneen) ja mietin päässäni puhtaasti omiani ja sitä miten saisin päivästäni siedettävän, muista ihmisistä huolimatta.

Jos joskus osut löytämään topiikin, tai olet henkilö, josta olen oikeasti (ki)innostunut, tulet kyllä huomaamaan sen. Mutta kunnes niin tapahtuu, olet onnellisen tietämätön potentiaalistani. :)

Pyydän anteeksi aiheuttamaani häiriötä (buah-ahhaa, ja pskat pyydän, räkäisesti nauraen, juoksi hän pois).

ps. Olen siis oman tietoisuuteni uhri, jos olisin kuin te, olisin onnellinen, mutta koska tiedän paremmin, tiedän, että elämä kusee, enimmäkseen. :]
It was words strung into sentences
It was doomed to not be right
©1992 Megadeth

7.1.13

Elämä kova, sinä et

Ei kommentteja:
Vaikka kuka, olisi kuinka kova ihminen tahansa, niin illan tai yön tullen me kaikki etsimme über pehmeän futonimme ja painamme pään pulleaan höyhentyynyyn ja kietoudumme lämpimän untuvapeiton syleilyyn lähes sikiöasentoon ja nautimme elosta, siinä ja nyt.
I see it coming true, we'll be soft like you
©2003 Saint Etienne

23.11.12

Huave

Ei kommentteja:
Toisaalla mainitsin että tekeminen johtuu haaveista. Se herätti mietinnän siitä, mitkä haaveet aiheuttaa oman tekemiseni. Vastaus on että, työrintamalla, ainoa motivaattorini töiden tekemiseen on haave niiden tekemisen lopettamisesta. Teen siis töitä voidakseni lopettaa niiden tekemisen. Tästä voisi joku sanoa että tapahtuman aikataulu on väkisinkin niin kaukainen, että se kannattaa toistaiseksi unohtaa ja keksiä joku ajankohtaisempi haave.
Toiveen potentiaalinen aikataulu ei loppujen lopuksi ole ollenkaan niin huono kuin voisi olettaa, mutta .. myönnetään .. tarkoitus elämälle .. juuri nyt, olisi varsin tervetullut, varsinkin kun moista ei ole vielä valmiiksi suunniteltu, sitäkään varten että kun työt joskus loppuu.
- En satuta ketään, se on hyvä.
- En kaipaa mitään erityistä, joten näin on hyvä. (poislukien kohta 26 edellisestä postista)
- Voisin ...


Nyt pannaan tästä poikki, sillä menee jo lian pitkälle, sääli, sillä juttu oli osin ihan hyvää, ja ilman jatkoa, jää nyt hieman tyngäksi. Mutta privacy-filtteri toimii täälläkin, vaikka teoriassa anonyymi ollaankin. Pitää paremmin yrittää havainnoida luontoa enemmän kuin itseä jatkossa, jotta voidaan palata sallittuihin aiheisiin.
Don't be afraid
there is no need
to worry, Cause
my feelings
for you
are
still
strong
©2001 Lasgo

5.11.12

Kysely - Joku - 2

Ei kommentteja:
Löydetty kysely, kahdessa osassa, toisessa hauskat kohdat, toisessa SUURET kysymykset.
Vastaukset näihin toisiin venyvät, joten tässä kolmas viimeinen kahdesta.

9. Onko joku, jota et koskaan unohda?
- Pelkään että ei. Toistaiseksi aika monet ovat unohtuneet, enemmän tai vähemmän. Samalla kun sanon, että siksi koska minulla ei ole tapana roikkua menneessä, toinen ajatus herää kysymään, että onko tuo muka totta? Tuohon kysymykseen saatetaan palata toiste, mutta nyt..

Lähisuvusta ei pääse eroon, joten ne eivät pääse unohtumaan, ainakaan ennen kuin kuolevat. Lähimmät kuolleet sukulaiset ovat toistaiseksi isoisät. Muistan että he olivat, mutta lasken kyllä heidätkin jo unohtuneiksi, sillä en muista koska olisin heitä erikseen ajatellut tai muistellut, ohimennen ehkä vanhoja valokuvia selatessa, mutta sitäkään ei tehdä mainittavan useasti tahi retroilu hengessä.

Suvun ulkopuolelta, suuri osa lapsuuden kavereista, myös "hyvät" sellaiset, on poistunut näköpiiristä ja siten myös ajatusmaailmasta unholaan. On ehkä yksi henkilö, joka ainakin toivottavasti jää mieleen. Joskin jo tämäkin onnistui kerran olla pahasti vaarassa haihtua unholaan, mutta palasi sitten taas takaisin 'käyttömuistiin'. Tämä kerran suoritettu paluu tahtonee ehkä sanoa, että mahkut on paluuseen myöhemminkin, eli ainekset ei-unohdeta-koskaan -kastiin ovat hyvät.

Yllä mainittu perustuu nykytietoon, joten varataan oikeus muutoksiin sen varalle, että vastaan joskus tulee se-oikea, tai edes se-aika-sopiva, jo(t)ka jää tahtomattaankin unohtamattomien joukkoon.

24.Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka?
- Että on nätti.
Tähän vastattiin jo kevyellä puolella, ja tuolla samalla, mutta koska se on täysin totta, annetaan täällä tarkenne. Kysymyksessä kysyttiin ulkonäöllistä seikkaa, eli vaikka esittäisi olevansa henkilö, joka sanoo että ulkonäkö on täysin merkityksetön juttu persoonallisuuden ja muun henkisen hötön rinnalla, niin vastaus on täysin validi. Enkä edes ole sellainen, mutta silti, yksikään yksittäinen juttu ei ole se-juttu, joten tärkeintä on se että kokonaisuus on katseltava. Nätti on katseltava, mutta skaala vain on laaja. Aiheesta on aiemmin kirjoitettu laajemminkin (Toim.huom. mutta edelleen julkaisemattomana draftina, johtuen liian seksistisestä sisällöstä), joten ei nyt enempää siitä.

7. Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt?
- Kun ollaan näin henkisellä moodilla, niin vastaus "verottomat 400.000e tai enemmän", joskin myös oikea, ei ehkä sovi kuvaan, joten vastaus yhdistynee seuraavaan kysymykseen, varsinkin kun tuossa on sana todella.
26. Haluaisitko seurustella?
- Tietämättä oikeasti mitä kaikkea seurustelu pitää sisällään, sanotaan että kyllä; haluan jonkun, jonka kanssa jakaa päivän askareet, jonka viereen voi hymyillen nukahtaa, jonka vierestä voi eilistä onnellisempana herätä, jonka kainaloon sopii käpertyä ja jota voi tilanteen tullen puristaa kovaa pehmeästi.
Prkl. Listatako tähän ideaalivaihtoehdon täyttävät halut vai ne jotka riittävät suurimman (huono sana koska suurin ei nyt tarkoita suurinta,) toiveen täyttämiseen? vrt. yllä mainittu 400k, vähemmänkin otetaan mielellä vastaan, enemmän ei haittaa lainkaan, jne. Jonkun, joka ymmärtää ja osaa naura(tta)a.
Because it's so important to have
that special somebody
To hold, kiss, miss,
squeeze and please
©1964 Solomon Burke

21.10.12

Kysely - ystävä - onko heitä

Ei kommentteja:
Löydetty kysely, kahdessa osassa, toisessa hauskat kohdat, toisessa SUURET kysymykset.
Vastaukset näihin toisiin venyvät, joten vaatii vielä lisää postauksia..
(allaoleva novelli ei ole väkisin väännetty, vaan ihan oikeaa ajatustulvaa, koska en tietääkseni ole ennen ajatellut asiaa tällä tarkkuudella)

17. Montako ystävää sinulla on elämäsi aikana ollut?
- Tämä riippuu vahvasti siitä miten ystävä rajataan. Yritetään keksiä vastaus ensin toiseen kysymykseen:
45. Mitä eroa on ystävillä ja kavereilla?
- Haetaan vähän kauempaa ja pistetään jonoon tuttu/tuttava. Tuttu on joku jonka nimi tiedetään, jonka kanssa voidaan olla päivittäinkin tekemisissä, ehkä puhua kevyesti yleisistä asioista ehkä myös semi-henkilökohtaisista. Tutun kanssa ei keksitä tekemistä tuntemisympäristön ulkopuolella. Tyyliin työkaveri on tuttu jonka kanssa sosialisoidaan töissä ei muualla. Kun tuttavan kanssa lähdetään mökille tai baariin, selkeästi kontekstiryhmänsä ulkopuolella, siitä tulee kaveri. Kaveri on henkilö, jolle kerrotaan selkeästi henkilökohtaisempia asioita kuin tuttavalle. Mutta ei kirjaimellisesti sillä, kaveri voi myös olla vain kalakaveri, jonka kanssa käydään järvellä olemassa hiljaa. Mutta silloinkin kyseessä on päästäminen lähemmäksi.
Kaverin kanssa vietetään aikaa, kaksin tai porukassa.
Ystävään voi luottaa, ja tälle voi kertoa oikeita asioita.
Tuo boldattu pari tuntuu hyvältä ja tiivistetyltä määritelmältä. Ainoa vain, että ystävyys jää edelleen hieman auki, koska luottaminen on liian laaja käsite. Jos jätän arvotavaraa sisältävän reppuni kaupan kassalle, siksi aikaa kun haen unohtuneen piimäpurkin, ei se tee kassaneidistä ystävääni, valitettavasti.

Mutta jos tartutaan vahvemmin asioiden kertomiseen eli jakamiseen —
Jostain onnistuin päässäni nyt liittämään ystävään vaateen, että tämän kanssa jutellaan oikeasti lähes kaikesta, ja tästä seuraa päätelmä, että minulla ei ole ollut yhtään ystävää, ennen eikä nyt. Ne muutama, jotka olivat ehdokkaita ovatkin olleet vain kavereita? Tiesin, että asiani olivat "huonosti" tällä rintamalla, mutta silti, tämä on aika paha yllätys/järkytys.
Koska aloitin tuttavasta, pitänee skaalan toiseen päähän lisätä kanssa jotain, joten pistetään sinne hyvä/läheinen ystävä. Niin nyt voin siirtää ajatuksen kaiken-jakamisesta sinne. Tämä avaa tavallisen ystävän rajausta toivottavasti sen verran, että onnistun saamaan itsellenikin sellaisin.
Tämä ei oikeasti poista ongelmaa, sillä jos hyvä ystävä on se, jolle voi kertoa kaiken, jota autetaan pyytämättä ja jonka puolesta tehdään lähes mitä vain, niin .. nyt on epäselvä myös "standardin" ystävyyden yläraja eikä ainoastaan alaraja kaveruuteen. Pahus.

Tässä vaiheessa, koska rajaukset tuntui kovin harmaalta ja aloin epäillä että tein ongelmasta liian hankalan, päätin kysyä internetiltä miten muut määrittelevät asian. Samoilla linjoilla näkyi olevan muutkin, ystävä on enemmän kuin kaveri, mutta nopean haun aikana en löytänyt ketään, joka olisi oikeasti speksannut tätä rajaa.
Se minkä löysin, oli juttu, jonka pystyn allekirjoittamaan ja joka ratkaisee ongelman, oli selitys että pojilla on kavereita ja tytöillä on ystäviä.
Tämä selittää myös sen, miksen onnistunut rajaa määrittelemään oman kokemukseni pohjalta, koska raja on sukupuoliero. Mutta nyt en ole enää huolissani siitä, etten pystynyt ketään, toistaiseksi tuntemaani ihmistä, laskemaan oikeaksi ystäväkseni. Toistaiseksi siis, kyllä minussa myös asuu moinen pieni lehmä, eikunsiisanteeksi tyttö, että ystävän löytäminenkin on vielä mahdollisuuksien rajoissa :)

Okei siis, nyt takaisin kysymykseen 17.
- Ei yhtäkään ole ollut. vai alatko sinä oleen?
It's like getting a personal visit... from God!
©2001 Elmo@Formula 51

5.10.12

Friends with molto benefits

Ei kommentteja:
Tunsin tänään, mahdollisesti ensimmäistä kertaa ikinä, jotain mystistä. Ilta oli muutenkin jo valmiiksi hieman outo, mutta sitten siinä, lähes tyhjän laitoksen, baarimirkkua (siis ei mitään säälittävää kantista vaan sellaista kauniimpaa versiota -mikosta.) katsellessa, tuli "ihmisen ikävä toisen luo".
Tarinan ja sen kuvailun jatko, menee valitettavasti alueelle, josta olen luvannut ettei täällä esiinny, joten. - Anteeksi tästä loputtomasta johdatuksesta, mutta ei tämä ole kivaa minullekaan.

Elämä on.
I got this
crazy feeling,
you're on my destiny.
I can really feel something,
how come you don't notice me ?
©2008 Martin Solveig