25.9.15

Yritys — Erehdys

Ihminen on yritys.

Omalla "myynti-osastollani" on töissä henkilö, joka sooloilee eikä usko puhetta. Tämä on löytänyt mielestään sopivan "asiakkaan" ja puffaa ahkerasti tämän puolesta muiden osastojen ihmisille. Toiminta jatkuu huolimatta siitä, että pomonsa on tälle toistuvasti maininnut, että puffaus on turhaa, koska kyseinen asiakas ei ole vaihtamassa "palvelun­tarjoajaa". Myös kehitysosaston konkareilta on saatu kuulla, että oman "tuotteen" "integraa­tiossa" asiakkaan "järjestelmään" olisi hyvinkin todennäköisiä yhteen­sopivuus­ongelmia, jotka vähentävät asiakkuuden mielekkyyttä. Tästä piittaamatta henkilö tekee entistä laaduk­kaampia powerpoint-esityksiä "kauppojen" puolesta, esittäen asian vain omasta näkö­kulmastaan.

Aiemmin, itse toimitusjohtaja hoiti myyntiä muiden töidensä ohella, ja siten hyvin huonolla menestyksellä. Sittemmin osastolle on palkattu dedikoitua väkeä ja myös yleisessä, päivitetyssä, visiossa kaikille osastoille on painotettu kuinka paremman tulevaisuuden tavoittamiseksi, myynnin merkitystä on nostettu ja sen tavoitteet ovat kaikkien yhteinen tavoite. Ensimmäinen virhe on tehty siinä, että palkkaus on tehty talon sisältä, eikä tehtäviin ole otettu oikeita ammattilaisia. Ja nyt kun osaston nimissä lähetetyt, päällisin puolin laadukkaan näköiset powerpointit leviävät yrityksessä, erinäiset ihmiset, aivan oikeutetusti, uskovat niitä ja tämä aiheuttaa häiriöitä päivittäisten toimien priorisoinnissa sekä sekavuutta päivittäisiin toimiin.

Yleisen hyvän tavoittamiseksi, kun oman väen luovuta-kommentit eivät auttaneet, päätettiin henkilö lähettää edustusmatkalle tapaamaan ihailemaansa asiakasta. Toivo elää, että palattuaan tämä on joko unohtanut epätoivoisen ideansa ja oppinut jotain tai sitten tehnyt odottamattoman suuren kaupan. Win-Win. Ainoa riski on, jos myyjä onnistuu mokaamaan todella pahasti ja tuhraa koko yrityksen nimen. Noo, pakko se on joitain riskejä ottaa.
Even if I try I can't work it out
©1995 Bushman

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti