Anelma

Viime viikolla tuli tyttöjen blogeissa vastaan unelmamiehen vaatimuslistauksia. Tämän innoittamana yritin, ja tein, vastaavaa naisellisuuksista. Mutta sen sisältö meni invite-only puolen treffinhakuilmoitukseksi. Tässä siitä kaikesta summary.

En onnistunut erottelemaan unelmaa hyväksyttävästä. Vaikka siis unelma-versio on se, joka ei kompromissoi yhdenkään kohdan kanssa, toisin kuin todellisuus. Mutta se mitkä kohdat on pakollisia ja mitkä nice-2-have on vielä auki. Kaikki ihmisen ominaisuudet, kun ovat eri kokoisia plussia tai miinuksia summaa laskettaessa. Yksittäinen isokin miinus on korvattavissa riittävällä määrällä pieniä positiivisuuksia, kuten jokainen matematiikkaa osaava pystyy toteamaan.

Toisaalta, pienet epätäydellisyydet voi laskea plussaksi. Ja siitähän se täydellisyyden kaavan tekijä riemastuu.

Sanon kuitenkin: "

Kuvassa nään pienen tytön
siniset silmät ja mekon
likaisen suun ja hymyn
©1999 Jonna Tervomaa

, nam. <3"

Stressi-immuuni-kato

Elimistö ilmeisesti huomasi, että perjantaina oli työperäinen deadline ja stressihormonit voitiin päästää lomalle. Sillä heti samasta illasta, immuunijärjestelmä hävisi taistelun nuhakuumeelle.
Ei työ-projekti vielä perjantaina valmiiksi tullut, eli viikonlopuksi jäi vielä tehtäväksi muutama tunti (10-12) hommia, mutta nyt tehtävälista on mahdollisen kokoinen.

Toivo elää että ensiviikon aikana onnistuu palata normaaliin ja poistaa projekti vapaa-ajan ajatuksista. Siis ihan tahdottomista sellaisista.

Kyllä minä hanskat osaan pudottaa pillin soidessa normaalisti, vaikka töissä olisikin pieni kiire. Tiedän, ettei minun tarvitse tehdä enemmän kuin työ-päivässä ehtii. Mutta näin kun hommalle on annettu oikeasti vittumainen vähintään 10h joka päivässä -kiire, siitä tulee tahdoton osa koko päivää. Sen verran on perusominaisuuksissa periksiantamattomuutta ja luvatun pitämisen tahtoa.

Time to
lose my mind 'Cause
I work damn hard
©2011 Tiësto

Säähkö

Olen erittäin otollinen mainonnan kohde. Jos vain mainostajat tietäisivät miten.
Tänäänkin postissa tuli Wattenfallin sähkötarjous: "Jatketaan sopimusta, edullinen hinta, vain sinulle". Jonka seurauksena menin ja tein sopimuksen; toisen tuottajan kanssa.
Eikä ollut ensimmäinen kerta, että nähtyäni mainoksen ostan jutun (tai vastaavan) jostain täysin toisaalta.

When I turn
my power on
I will go
electric
©1995 Leila K

Ps. Pienen nuoruutensa Electriciä kuunnelleena, todella outo kuunnella täysin saman melodian alkuperäistä Give Me Tonight -biisiä, kun jatkuvasti yrittää laulaa "vääriä" sanoja, samalla kun esittäjän tunnetunpi Let the music play yrittää puskea läpi.

AAARG

Tuossa päivemmällä, nyt jo 10 tuntia sitten tein niin pahan mokan, että pännii edelleen.
Pyöräillessäni hitaasti rivitaloalueen pihamaan läpi, katsellen samalla maisemia, ohitin puolialastoman nätin nuoren naisen pysähtymättä. Vasta käännyttyäni kulman taakse ja jatkettuani matkaa jonkin pätkää, synapsini värähti ja muisti/tajusi, että kyseinen henkilö oli todennäköisimmin aikaisemmin (käsipäivää) tavattu ja sellainen, jonka kanssa on "yhteisiä intressejä" (siis tavallaan kollega tietyssä yhteydessä), joten juttelemaan pysähtyminen olisi ollut hyvinkin perusteltu, eikä ainoastaan toisen hyvin ruskettuneesta alastomuudesta johtuva.
Eikä minulla ole edes mitään sähköistä yhteystietoa hlöön, vaikka moisen kuvitelman voimalla poljin jatkokilometrit takaisin kotiin.
Koska mä opin !%#$:@

--
Edit:06.10.13: Kiersin alueella uudestaan katsoen nimet postilaatikoissa ja varmistui, neito ei ollutkaan epäilemäni henkilö vaan joku uppi outo.
Kävipä hyvä mäihä, melkein esittelin itseni tuntemattomalle nätille ihmeiselle :o
"melkein sain"

We are the robots
©1978 Kraftwerk

Pihi puhumaan

Olin kirjoittaa jutun siitä, kuinka tajusin taas yllättäin olevani pihi. Oikeastaan kirjoitinkin jo suurimmilta osin, kunnes luin Talouselämä:stä jutun siitä, kuinka suomalainen on Roope Ankka köyhänä, eli ylpeä siitä, kuinka halvalla onnistuu hankkimaan asioita, eikä niinkään siitä, mitä hienoa on onnistunut hankkimaan. Ja koska se osui kuin nenä päähän, päätin olla toistamatta.

Kerron silti asiaan liittyen seuraavaa. Tänä kesänä hankin ensimmäisen "urheilupaidan" ikinä, kun ostin pyöräilypaidan Biltemasta. Ahkeran käytön ja useiden hikoilukertojen, mutta silti kertaakaan pesemättä, jälkeen on tullut mieleen; miksei kaikki vaatteet olisi samanoloisia, säästyisi kun ei tarvitsisi pestä hyvä-jos-kerran-jouluna.

All aboard, the night train
©1995 Kadoc

Re:enty

Tuossa tullessani kaupungilta, töistä, bussilla, kävin päissäni keskustelun itseni kanssa:
- ***tu täällä on kuuma.
- Wau, onneksi olen sentään yllättävän iloinen.
- Eikun, ei voi olla, en voi olla iloinen (happy), olen vain, iloluontoinen? (joyful) [toim.huom:johtuu puhtaasti, vähitellen, päähän asti ehtivästä perjantai-paukusta]
- Tässä ilon tunnelmassa, sitä vaan huomaa kuin masentunut sitä oikeasti onkaan.

PRKL | Ei se nyt edes loppunut noin vaan .... rrr

Ylläoleva oli vielä tapahtuessaan älykkään ja hauskan kuulloinen sekvenssi/episodi, mutta nyt kun se on saanut aikansa muhia päässä ja päätynyt oikeasti kirjalliseksi asti, se on hukannut kaiken finesse:n. Anteeksi.

Mutta silti, bottom line, kyllä näin, pieni sievässä, näkee asioiden oikean laidan, sen jonka (tietoisesti?) piilottaa itseltään normaalin arjen keskellä. Koska, jos tällainen tietoisuus olisi jatkuvasti, pää ei sitä kestäisi pitkääkään aikaa. Eli, alitajunta, suojellakseen päivittäisen arjen vaatimien toimintojen suorituksen, piilottaa tajunnalta kaiken elämän vitutuksen, mahdollistaakseen junamaisen liikkumisen eteenpäin.

Sillä myös koska.
Tässä kesällä, tein itsekseni päätöksen, että lopetan kaiken 'paskan' puhumisen töissä. En enää edes yritä.
Eli sen kaiken, muka-hauskan, seurustelun ihmisten kanssa kahvitunnilla ja muissakin tilanteissa. Otan jatkossa osaa vain, jos minulta suoraan kysytään jotain tai tapahtuma muuten vaatii osallistumista. Mutta kaikki itselähtöiset kommentit ja tarinan kehitykset vedetään täten nollaan. Ihan puhtaasti siksi, että juttuni (ja ajatuksen juoksuni) menee hukkaan kuulijakunnalle (joo, kyllä, koen olevani parempi kuin kaikki te muut), eikä siitä ole kuitenkaan mitään hyötyä minulle itselleni. Nautin kuitenkin ajatuksistani, omassa päässäni, enemmän kuin te muut pystytte tajuamaan ja tukemaan niitä.

Ei sillä, että edelleen kyllä kaipaan tilaisuuksia jakaa nokkelia ajatuksia muiden kanssa ja osallistua henkevään keskusteluun, mutta työmaalla kohdeyleisö ei ole, yrityksistä huolimatta, tähän tarkoitukseen vakuuttava.

-

Tervetuloa takaisin, keskikesästä. Onkin jo ottanut aikansa.

There's a secret message
in your magic eyes
©1997 Dj Vertigo