18.1.13

Good day to'day

Ei kommentteja:
Jottei aina olisi huonoja uutisia ja masentava meininki;

Tänään oli hyvä päivä, eikä ole vielä edes ohi.
Ja se kaikki alkoi jo ennen alkua, kun näin unta halimisesta.
Aamupäivällä töissä, oli ihanan rauhallista, kun naapurit olivat poissa. Enkä tehnyt varsinaisesti pätkääkään töitä. Musiikki oli hyvää, sekä näin yhden sydämen. Se sai hyvälle mielelle.
Lounaalla sain käydä keskenäni ja käytin sen syömällä hyvin.
Iltapäivällä jatkui aamun meininki. Joskin otin aamupäivää rauhallisemmin. Työt kruunasi ilmoitus siitä, että homma, johon on valmistauduttu viimeiset 3-4 viikkoa, sanoi *puff* ja katosi saharaan.
Kruunasin viikon tavallista vahvemmalla oluella.
Päivä oli kuorrutettu myös lukuisillä pienillä kielellisillä twisteillä, joita näin, koin, keksin ja tajusin. Ihmiset, joita näin ripotellen pitkin päivää, olivat lähes kaikki todellinen ilo silmille. Liekö johtunut aamuyöstä saaduista vaaleanpunaisista silmälaseista. Enivei <3
hmmmmmmmmmm

13.1.13

Mieletönpidekysymys

Ei kommentteja:
Hesari kysyy tyhmiä.

- Kuka näistä olisi vihoviimeinen vierustoveri lentokoneessa? Ove, Cartman, Burns, Bean, Pöysti
Siis mitä?
olisi; konditionaali, mutta missä tapauksessa?
lentokoneessa joo, mutta koska, millä matkalla?
viimeinen; Viimeinen on sellainen jonka jälkeen ei enää tule toista, ja miksei tulisi toista vierustoveria? Siksikö että maailma loppuu, ja loppuuko se siksi että vieressä oli tämä kyseinen? No, yhden lennon aikana ei koneessa hypitä tuolilta toiselle, joten yhden lennon alkuperäinen vierustoveri on viimeinen. äääh, kysymys on myös passiivi, ei se sano että minun mielestäni, minun viimeinen vierustoveri, vaan siis the very viimeinen ikinä kun on lentokoneita, joissa voi istua vierekkäin. Mutta eikös siinäkin, vihoviimeisessä lennossa ikinä, ole koko lentokoneellinen vierustovereita? Paitsi ehkä, jos se on Mr Burnsin yksityislentokone.

- Pitääkö tekstiviestistä korjata kirjoitusvirheet? Kyllä, Ei
Saadusta vai lähetetystä vai vielä lähtemättömästä?
Pitääkö viittaa pakkoon, mutta kuka pakottaisi? Lait pakottaa, mutta tekstiviesteihin ei ymmärtääkseni ole kirjoitusvirhelakeja, joten vastaus lienee ei. Tosin herjauksiin tai vastaaviin on lakeja, joten jos kirjoitusvirheestä syntyy jotain moista, niin.. mutta silloinkin niiden korjaus, no jos siksi lasketaan, anteeksipyynnöt ja korvaukset niin..
Lasketaanko tahallinen valheellisesti kirjoittaminen tässä kirjoitusvirheeksi?
Kirjoitusvirheet ilman tarkennusta ovat kovin laaja käsite, ne voivat tehdä viestin, täysin selittämättömäksi tai hauskaksi tai olla huomaamattomia, jotkin teinin viesteissä ja toiset eksaktin insinöörin ja kolmannet pedantin äidinkielin opettajan näkökulmasta.

- Mitä vaa’an pitäisi kertoa painon lisäksi? Rasvaprosentti, Verenpaine, Ovulaatioaika, Luuntiheys, Promillet
Vaa'an pitäisi? By definition vaaka kertoo massan, ei muuta. Vastausvaihtoehdoista voin olettaa, että tässä yritetään kysyä mitä vastaajan mielestä olisi mukavaa, jos halpa household laite, jonka päälle vain astutaan kertoisi käyttäjästään massan lisäksi. Mutta miksei sitten kysytä niin?

- Missä istut mieluiten lentokoneessa? Ikkunapaikalla, Käytäväpaikalla
Mahtui sekaan sentään yksi selkeä kysymys. Hyvä Sami S!

- Mistä tarkistat kellonajan? Ranteesta, Kännykästä, Seinältä, Kaverilta
Ei se että katson kellonajan ole tarkistus, tarkistus on se katson sen useammasta tai luotettavammasta kohteesta. Eli noista vaihtoehdoista kännykkä, joka synkkaa itsensä verkosta.

- Kuinka monta tuntia yössä tarvitset unta? -6h, 6–8h, 8–10h, 10h-
Keskiarvoistus on aina kivaa.

Do you believe in the power of Jack?
Do you want the acid house back?
©2011 F + S

8.1.13

Todellisuuden taju?

Ei kommentteja:
Asiakkaalle lähti tarjous ~30 miestyökuukauden projektista.
Maanantaina mietittiin mitä voisimme tehdä odotellessamme tietoa projektin hyväksymisestä ja torstaista palaveria asiakkaan kanssa.
Pomo ehdottaa ihan vakavissaan: "No jos opiskelisitte asiaa ja vaikka tekisitte samalla jonkun proton, niin olisi torstaina jotain näytettävää."
/o\
Tell me, who do you think
you are, Hurting me more
with the things you say?
©1974 Jigsaw

7.1.13

Elämä kova, sinä et

Ei kommentteja:
Vaikka kuka, olisi kuinka kova ihminen tahansa, niin illan tai yön tullen me kaikki etsimme über pehmeän futonimme ja painamme pään pulleaan höyhentyynyyn ja kietoudumme lämpimän untuvapeiton syleilyyn lähes sikiöasentoon ja nautimme elosta, siinä ja nyt.
I see it coming true, we'll be soft like you
©2003 Saint Etienne