Pääsiäisviikonlopun johdosta/vuoksi kotikotona rauhoittumassa.
--
Näpylöidessäni puhelintani erään kerran, isäni huomasi tämän ja kysyi: "
Mitä viestejä sinne taas?" Äiti heitti tähän että: "
Tytöt kyselee, että koska tulet takaisin?" Isä puolestaan, ollenkaan yrittämättä olla hauska, vastasi tähän kysymykseen itse suoraan, sanoen "
Heti kun punaiset päivät loppuu.". Tämä ei varmastikkaan tajunnut lauseensa potentiaalia (huutoon) keskustelussa naisten kanssa. :)
--
Koko sunnuntaipäivä oli kaunis, aurinkoinen ja lämmin. Iltapäivästä, kun pelkkä oleilu alkoi väsyttää, lähdin pienelle rauhalliselle kävelylle. Mielenkiinnosta käynnistämäni SportsTracker näytti liikkuessani vauhdiksi 2.0km/h, joten kävely ei varsinaisesti ollut mitään tehourheilua, vaan sellaista mukavaa liikehtimistä, jota mielelläni harrastan.
Talossa oli aamupäivästä piipahtanut vierailulla sukulais-jälkikasvu-tenava, joten olin edelleen hieman vaikutuksen alaisena. Ja rauhan hetkellä vähäiset ajatukset harhailevat missä milloinkin, ja siksi onnistuin laskemaan tämän, halukkuuteni hiippailla ehtimättä minnekään, yhdeksi merkiksi siitä, että olisin hyvä isä. =I Rauhallinen tassuttelu tahtiin, jossa alle metrinkin mittainen kaveri pysyy mukana, ei näytä siltä taidolta, jonka kaupungilla kulkevat (huonot) vanhemmat hallitsevat.
Lick it up
©1983 Kiss