14.2.06

Realityä

Koskahan viihdeteollisuus kykenee katsojainteraktiivisiin vaihtoehtojuoniin.
Tunnin ohjelmaan pystyisi mahduttamaan pari kolme haarautumispistettä jokaiseen otokseen.
Siis sellaisia jossa esimerkiksi Sankari, sen sijaan että onnistuneesti lahtaa kuudestilaukeavallaan kokonaisen kommando-osaston ja löytää porukan pomon taskusta lapun, jossa tunnusluku, jolla estää ydinpommia räjähtämästä 2 sekuntia ennen h-hetkeä, voisikin katsoja valita että sankari inhimillisesti typoilee tunnusluvun ja myöhästyy estämään räjähdyksestä, tai että pahispomo olisikin valittu tuhoamaan kyseinen lappu, eikä sankarilla ole mitä löytää ja pommi räjähtää, tai valita että tällä kertaa edes yksi kommando osaisi ampua sarjatuliaseellaan ja onnistuisi osumaan sankariimme pysäyttäen tämän yritykset, tai valita että sankari jää auton alle ylittäessään tietä, eikä ehdi näkemään edes yhtä terroristiä, tai valita että sankari vähät välittää siitä, että hänen maansa tarvitsee häntä ja lähtee kaljalle suremaan edellisillan menestystä firman pikkujouluissa.
Tietokonepeleissähän tämä katsojan valintaan perustuva eteneminen on jo osittain olemassa mutta niissäkin ongelmana on se että sankarin pitää pysyä elossa. Elokuvassa/TV:ssä, jossa yksittäisellä valinnalla voisi vaikuttaa useamman ihmisen elämään ja tarina voisi jatkua muiden jäljelle jäävien mukaan, juonen kehitys toimisi paremmin.
Se olisi sitä oikeaa Realityä, jos voisi kesken bruce leen tappelukohtauksen valita että 1 hyvä ei riitä kun vastassa on 10 aseellista pahaa, ja tarinan painopiste siirtyykin seuraamaan pahojen pomoa, tai valinnan mukaan hahmoa "thug #3"

Kukapa meistä ei joskus olisi action pätkää tai suosikkisaippuaa katsellessaan olisi joskus huutanut näyttelijöille ohjeita: "älä mene sinne", "unohda se petturi", "katso siihen laatikkoon", Eikö niiden olisi jo korkea aika totella.

Oikeastaan, monissa leffoissa ongelma on siinä että sankarit ovat lukeneet käsikirjoituksen ja siten tietävät etukäteen liikaa asioita eli ohjehuudot ovat enemmänkin ihmetyksiä ja epäluuloloogisuuksia. Mutta ei nyt mennä siihen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti