20.6.13

Meet in time

Oli palaveri alkamassa kun olin vielä matkalla. Tiesin ehtiväni paikalle hetken myöhässä, mutta olin silti hyvillä mielin. Olin varma, mukana tuomani selitykseni, että ei nämä koskaan ala ajoissa (erinäisistä "teknisistä" syistä johtuen), pitävyydestä, sillä olihan se totta. Päästyäni perille, totesin että olin ensimmäinen paikalla.
Ja kirosin hukattua selitystä. Eikä tämä ollut edes ensimmäinen kerta.
Sama tapahtui reilu kuukausi sitten, kun samanoloinen palaveri, piti olla samassa paikassa. Silloinkin "juostuani" perille, ollen vain viitisen minuuttia myöhässä, saavuin myös tyhjään saliin. Ja aikani odoteltuani, siirryin toimistolle huomaamaan sähköpostilaatikossa tapahtuman cancelointi-viestin, joka oli lähetetty kyseisen viisi minuuttia tapahtuman aiotun alkamisajan jälkeen.

Tällä kertaa toimistolle ehdittyäni, infoa asian tilanteesta ei ollut vielä tarjolla. Loppujen lopuksi, tilaisuus alkoikin, puoli tuntia myöhässä ja ilman toista luvatuista esiintyjistä. Valitettavasti.ei siis järjestäjien toimesta, vaan omasta puolestani, sillä <censord'>

--
ps. Tämä ei oikein ollut jussin alustan juttu, mutta kun oli vielä draftina mennä viikolta, niin ..
Ja vältyinpä menemästä aikomiini tunteellisempiin asioihin..   Hyvää Kesää.
Happiness seems to be loneliness
And loneliness chilled my world
©1999 Andrea Martin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti