Omaehtoista juttua odotellessa, taas yhden kyselyn kommentointia.
Tämä taitaakin olla salainen huvini, nauraa ihmisten tyhmyydelle, vaatia täydellisyyttä ja itse lipsua siitä sillä tiedolla että tiedän itse paremmin.
1. Onko sinulla joku erityinen paikka, minne menet kaivatessasi yksinäisyyttä?
- On, Itseeni menen, se yleensä riittää.
2. Eksyitkö koskaan lapsuudessasi?
- Muistini mukaan en ainakaan siten että minua olisi erityisesti pitänyt etsiä päästäkseni "takaisin", pientä paniikkia on ehkä joskus ollut, ja kyllähän kaikki lapset jossain vaiheessa
hukkuuvat, mutta se ei taas ole eksymistä.
3. Onko nimesi taustalla jokin tarina ja onko sillä erityinen merkitys?
- Ymmärtääkseni lähes kaikilla suomalaisilla nimillä on alkuperä, jonkinlainen merkitys ja tarina, mutta se miksi minulla on juuri tämä nimi johtunee enimmäkseen kai siitä että kalenterissa oli syntymäpäivän kohdalla ihan kelpo nimi.
4. Jos sinulla olisi vain yksi kolikko, kenelle soittaisit?
- Miksi ainoalla kolikolla pitäisi soittaa jollekin? Eikös Lehtinenkin anna ihan ilmaiseksi kilauttaa kaverille? Vieläkö tuolla ulkona on ehjiä puhelinkoppeja jotka toimii kolikoilla? Ja paljonko niissä puhelut maksaa? Toisaalta eipä nykyään yksi kolikko kovin paljon muuhun riitä, joten..
Eli en kenellekään.
5. Kuinka monta sukupolvea pystyt jäljittämään suvustasi?
- Jäljittämään missä mielessä? Ollaanpas hieman tarkempia niissä kysymyksissä. Alenevassa polvessa (sisarusten kautta) tiedän yhden sukupolven sijainnit. Omat vanhemmat löytyy, niiden sisarukset tiedän, mutta siitä ylöspäin ovat kaikki hautuumailla. Äitin puolelta löytyy yksi sukututkittu haara joka uloittuu jonnekin, ei muista, ehkä 1700-luvulle.
Muuten, sukututkimukset menee monesti väärinpäin, eikös ne aika pitkälti kaikki ole niin että yhdelle tyypille etsitään kaikki jälkeläiset. Kun taas itseäni enemmän kiinnostaisi nähdä kaikki vanhemmat, eli kaikki ne joiden dna:ta minusta löytyy. Sieltä voisi löytyä jotain selityksiä. Jos nyt joku sanoo että no siitä sitten vaan tutkit asiaa, niin vastaan heti että ei nyt niiin paljoa kiinnosta että sen eteen tekisin jotain.
6. Kuka on paras kokki perheessäsi?
- Minä olen meistä yhdestä se paras, valitettavasti. Siitä tulikin mieleeni: Etsitään hyvää kotiruokaa milellään tekevää, silmää miellyttävää, mukavaa ja itsenään toimeentulevaa naisihmeistä. Ota yhteys tämän lehden konttoriin nimimerkille: miten olis.
7. Kuka on hauskin henkilö perheessäsi?
- Minä ilman muita, aina ja iankaikkisesti, aamen.
8. Missä järjestyksessä luet sanomalehden?
- Luen sen ensin. Taas on tehty kysymys ilman isompia älynlahjoja. Lehti on esine jota on yksi kappale, sellaisen lukemisessa ei ole järjestystä, jollei sitten sitä lukemassa ole useampaa henkilöä. Lehden juttujen tai sivujen lukemisessa voi olla järjestys, koska niitä on useampi kappale. Jos sitä oli haluttu kysyä niin vastaus olisi seuraava. Useimmiten luen lehden "takaperin", eli tärkeimmän eli sarjakuvat ensin ja siitä kohti etusivua, näin voi käytettävissä olevan ajan mukaan valita paljonko turhia juttuja, eli uutisia, lukee.
9. Mihin sinulla on pakkomielle ja miksi?
- Ei kai mihinkään. En ainakaan tiedosta sellaista tilaa.
10. Osaatko tehdä kärrynpyörää?
- Tuskinpa. Joskus olen saattanut sellaista heittää mutta koska en ainakaan viimeiseen 20 vuoteen ole edes kokeillut niin varmasti menisi useampi harjoittelukerta ennenkuin moinen luonnistuisi. Mikäli nyt jostain mystisestä syystä edes joutuisin moista kokeilemaan.
11. Seisotko vai käveletkö liukuportaissa?
- Sekä että, se riippuu siitä haluanko juuri silloin päästä johonkin nopeammin ja jos niin mahtuuko portaissa kävelemään muilta siinä matkustavilta. Useimmiten kyllä vain seison siinä tyhmänä katsellen maisemia. Itseasiassa haluaisin kävelläkin näin, mikäli siten vain pääsisi paikasta toiseen.
12. Asetatko kellosi edelle vai oikeaan aikaan?
- Mielellään sekunnilleen oikein, jotta olisi mahdollisuus osua paikkoihin ja tapahtumiin oikeaan aikaan, myöhästymättä mutta silti aikaa hukkaamatta turhaan odottamiseen. Optimointi 10+
Mieluiten toki en asettaisi kellojani mihinkään aikaan, vaan ne kaikki saisivat olla aina omatoimisen automaattisesti täysin oikeassa ajassa.
13. Mikä on viimeksi kertomasi valhe?
- En pidä kirjaa valheista, eikä sen puoleen ole pahemmin älykästä tunnustaa tarkoituksella kerrottuja valheita. Koskaan tiedä kuka kuuntelee.
14. Oletko koskaan vaihtanut hintalappujen paikkaa kaupassa?
- En ole siellä töissä. Mutta toisaalta näin on varmasti tapahtunut joskus kun on pistänyt katsomansa tuotteeen takaisin hyllyyn tai telineeseen mutta se on mennyt eri paikkaan kuin mistä sen on ottanut, tällöin myös siihen kiinnitetty hintalappu on siirtynyt ja mahdollisesti vaihtanut suhteellista paikkaa viereisen tuotteen kanssa.
15. Millainen on täydellinen aamiainen?
- Sellainen joka Maistuu hel ve tin hyvälle, Herättää, Antaa energiaa useaksi tunniksi ja Täyttää juuri sopivasti. Niin ja tietysti sellainen, jota ei itse ole tarvinnut valmistaa eikä tarjoilla itselleen. Eikä tietenkään maksaa siitä.
16. Miksi nouset aamuisin ylös sängystä?
- Päästäkseni seisovaan asentoon, josta seuraava vaihe, eli kävely, on helpompi aloittaa. Tämä kaikki, ja enemmän, siksi jotta voi elää näinkin mukavasti.
17. Muisteletko mielelläsi menneisyyttä?
- Kyllä. Ei minulla muisteluja vastaankaan mitään erityistä ole, varsinkaan kunnei se ole fyysinen suorite.
18. Millaiset supersankarin voimat haluaisit?
- Hallitun tulevaisuuden näkemisen. Tämä kylläkin taisi olla enemmän kyky kuin voima. Mutta niin ne kaikki supersankarien voimat taitavat ollakin, sitä itseään, useimmiten yli-inhimillistä, fyysistä voimaa lukuunottamatta.
19. Jos kuuroutuisit, hyväksyisitkö sen?
- Shokki -> Kieltäminen -> Viha -> Suru -> Hyväksyminen. (puuttukohan tuosta listasta nyt jotain, muistelin että noita vaiheita oli 7?). Mutta siis vastaus kysymykseen on kyllä, mikäli en ehdi kuolla ennen siihen pääsemistä.
20. Jos joutuisit pyörätuoliin, hyväksyisitkö sen?
- kts.19
21. Jos sokeutuisit, hyväksyisitkö sen?
- kts.20
22. Uhraisitko henkesi lähisukulaisen tai parhaan ystäväsi takia?
- Vastaus riippuu monista asioista, siitä kenen takia, siitä miten uhraus auttaa häntä, siitä missä tilanteesta on hän ja missä minä, uhrauksen syystä ja tavasta ja asioiden todennäköisyyksistä. Ehtolista on niin monitahoinen että käytännössä vastaus olisi kyllä todennäköisimmin aina
tylysti En.
23. Mikä on ajanhukkaa?
- Kaikki ja ei mikään.
24. Söisitkö geenimuunneltua ruokaa?
- Kyllä, mitä tahansa mikä on hyvää eikä pahaksi. Riippuu myös tilanteesta, vaihtoehdoista jne. Hankalampi olisi vastata siihen paljonko enemmän "puhtaasta" ruoasta olisi valmis maksamaan.
25. Mitä omaisuuttasi et koskaan suostuisi jakamaan?
- Jakamaan kenelle, miksi ja miten? Kaikki menee, mutta vain erittäin hyvästä syystä.
26. Jos saisit valita kuolintapasi, minkä valitsisit?
- Tietämättä olotilaa joka tulavaisuudessa vielä tulee, ennen sitä kuolemaa, vastaisin vain että: Rauhallisesti. Mutta ei hitaasti. Onnellisuuteen Halleyn komeetan näkemisestä.
27. Onko rakkaus rahaan kaiken pahan alku ja juuri?
- Ei. Kyllä pahaa syntyy ilmankin yhteyttä rahaan - ja paljon.
28. Uskotko kohtaloon?
- Que Sera, Sera.
God saw the light, and saw that it was good.
Genesis