26.7.14

Jhupiter

Väliin kaupallinen postaus.

Jupiter peili, 3D-säädettävä. Saatavilla ainakin prismoista, noin 9,95.
Älä vahingossakaan osta, paitsi jos haluat lahjoittaa vihamiehellesi.

3D on hip-sana, ja ilmeisesti pallonivel peilin takapuolelle antaa mahdollisuuden käyttää moista. Mutta kyseinen nivel on prseestä, jos sen kiristää tiukaksi pieni ruuvi uppoaa heppoiseen muoviin suunnittelemattomasti, ja siitä huolimatta, kiristetty säätö vääntyy pienen ajon jälkeen takaisin keskustaan, tai jonnekin. Tämä yhdessä sen kanssa, että peilin lasi on niin mitättömästi kupera, että siitä näkyvään kuvaan ei mahdu kuin yksi kivi, jos sattuu olen aivan oikeassa suunnassa, ei toimi.

"Jouduin" itse ostamaan, kun edellinen kolmen euron halpapeilin varsi katkesi tärinään muutaman kuukauden ajon jälkeen, eikä kahdessa edellisessä testaamassani kaupassa sillä hetkellä ollut vaihtoehtoja tarjolla. Edes Motonetissä, josta olin alunperin entisen hankkinut. Joka muuten yllättävän hyvä, peili oli pyöreä ja paljon pienenpi kuin jupiterin pisara-malli, mutta silti siitä näki "kaiken". Peili tärisi hiekkatiellä, mutta tästä huolimatta se sentään säilytti suuntimansa.

Kyseisen jupiterin, asensin kaupan pihalla, säädin ja kiroilin koko 5km matkan kotiin. Kotona irroitin ja kokeilin josko hommaa olisi voinut taivuttaa vähän järkevämmäksi. Ei voinut, laite tuhoutui, mutta ei tule ikävä. Paitsi sitä 10 euroa, jonka se söi.
Mirror Mirror
(lie to me)
show me what I wanna see
©2000 M2M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti