Puhukaa toisillenne Pasqual

Vilkkaan kahvipöytäkeskustelun jälkeen, omaan rauhaan koneelle palattuani, huomasin että huulilla viipyvä hymy oli jotenkin väkinäistä. Olkoonkin että jutustelu oli ollut (osittain) mielenkiintoista, iloista ja rempseää, tajusin, että loppujen lopuksi se ei ole sitä hauskaa, josta oikeasti itse nautin, vaan ainoastaan teennäistä seuranpitoa.
Oikea oma hauskani, tai ei ainoastaan hauskani vaan laajemminkin mielenkiintoinen keskusteluni, on jotain, johon olen päässyt vain erittäin rajoitetussa seurassa. Sellainen, jota ulkopuoliset katsovat, tajuamatta kaikkia niitä vivahteita, alimerkityksiä, kiertoilmaisuja ja viittauksia, joista juttu muodostuu. Eihän sekään tietysti tuota jatkuvasti ole. Mutta sisältää kuitenkin aina mahdollisuuden kyseisen kaltaisen detailin bongaamiseen mistä välistä tahansa. Juuri tämä odottamaton mahdollisuus aasittomaan siltaan, on se kaikkein iloisin asia, joka lämmittää.
Moisia detaileja upotan omaan puheeseeni muidenkin kanssa, aina silloin tällöin, mutta 96% niistä katoaa tyhjyyteen kenenkään kuulijan tajuamatta kiinnittää niihin huomiota. Loput 3% huomataan, mutta ei tajuta.
Olen helmiä sioille.

Oh, I can't believe
what I'm seeing with my eyes
I'm losing my mind and
I don't think it's clever
©2007 Sean Kingston