30.12.11

Summarum MMXI

Ei kommentteja:
Aamuyön harmaina unitunteina olin jossain rauhallisessa pubin kaltaisessa, jossa tuntematon pöytäseurue yritti opettaa minulle uutta korttipeliä. Toim.huom: Jokin pokerin johdanainen, jossa myös ostettiin ja myytiin kortteja. Oma huom: Samaan tilanteeseen on muistikuvan mukaan törmätty ennenkin, mutta luulen että tällä kertaa mentiin pidemmälle, koska lähinnä istunut pelaaja oli varsin toimiva pieni blondi. :) Pelasin siis muiden mukana, kysellen jatkuvasti tarkennuksia sääntöihin. Sain myös vastauksia, mutta sen verran verkkaisesti, että käden lähestyessä jo loppua, olin vielä aivan pihalla mistä pisteet oikeasti tulee. Tämä epätietoisuus harmitti niin rankasti, että heräsin. Ilmeisesti varmuuden vuoksi, välttääkseni rökäletappion, joka johtuisi ainoastaan siitä etten tiennyt sääntöjä.

Hetken pyörittyäni, onnistuin puoliväkisin palaamaan takaisin pelipöytään. Tosin, paluun suurin syy, eli se blondi, oli nyt korvattu jollain vähän tutummalla ja tummemmalla. Toim.huom: Joka ei yhtään himmentänyt sadun mielekkyyttä. Mutta väkinäisyydestään johtuen, paluu valitettavasti jäi piipahdukseksi, jossa ei selvinnyt edes kuka kierroksen voitti.
Eli koska unihenkilöt (alitajuntani) pimitti minulta tietoa, joka minulle kuuluu (ja jonka alitajuntani tietää [koska onnistuneesti pelasi itsensä kanssa]) suutuin niin että poistuin paikalta (heräsin).
Sika.
Hyvä että uniselityskirjani ei ole tässä saatavilla, sillä tiedä taas yhtään mitä tuokin tahtoi sanoa.

Tähän sisäiseen tilannekatsaukseen on hyvä? lopettaa tämä kyseenalainen vuosi kaksituhattayksitoista. Ei nyt varsinaisesti mikään huono vuosi, mutta ei nyt niin erityisen hyväkään, yhtä standardi kuin lähes kaikki muutkin tähän mennessä. Mitään muutoksia päättyvänä vuotena ei tapahtunut. Bisnes and pleasure jatkuivat as usual. Paitsi ehkä pienenä ilona, jo alunperinkin vähäisen, ison sinisen median käytön minimointi lähes nollaan, sen merkitykse(ttömyyde)n tajuamisen seurauksena. Blogi ilman lukijoitakin on hyödyllisempi juttu kuin se.

Tervetuloa kaksi-nolla-kaksitoista.
As the veils were pushed away
He gazed upon a face
He'd never seen
Was she a dream ?
©1983 Kim Wilde

18.12.11

M/S inä

Ei kommentteja:
Kun juttelee yksinään, itsensä kanssa, kumpi on oikea termi viitata siihen toiseen itseen; sinä vai minä?
Ne kun molemmat kuullostaa oudolta. Minä ehkä eniten siksi, koska moista muotoa ei käytetä koskaan "normaalissa" keskustelussa. Sinä taas siksi, koska ainakin omassa tapauksessani, kumpikaan keskusteleva minä ei ole todellisuudesta irtaantunut, joten molemmat puhujat puhuvat minun suullani, joten keskustelussa jää epäselväksi kuka se sinä sitten on, Onko se sitten joku kolmas?
I've done no harm, I keep to myself;
There's nothing wrong with my state of mental health.
I like it here with my childhood friend.
©1981 Men At Work

11.12.11

~mukavuusalue

Ei kommentteja:
Kuulin tutulta väitteen että itsetuntoni olisi vahva. Hämmästyin moisesta statementistä, koska itse olen siitä aina ajatellut ihan jotain muuta.

Tässä konfliktissa on selkeästi kyse näkökulmasta. Kyseinen tuttu on osa porukkaa, joka on mukavuusalueellani. Mukavuusalueellani näyn ja osaan olla jokeri, joka on aina valmis pistämään kaikki nokkelaksi mutta huonoksi vitsiksi ja useimmiten pistääkin, pahemmin pelkäämättä mahdollista eriarvoisuutta ja luottaen siihen, että sanomiseni osataan ottaa sellaisena kuin se on, eli keventävänä.

Koska kyseinen tuttu on tällä alueella, hän ei näe sitä itselleni suuuuurenpaa epämukavuusaluetta, jossa en näy, olen (henkisesti) hiljaa nurkkaan käpertyneenä ja josta tahdon kotiin. Epämukavuusalueella korkeintaan toivon keksiväni jotain sanomista, kiroilen itselleni; miksen saa suustani ulos edes "hei". Kyseinen tila on voimassa aina, kun tilanteessa ei ole mukavuusalue-henkilöitä, tai moisten lukumäärä ja teho häviää epämukavuusihmisten rinnalla, eli käytännössä lähes aina uusiin ihmisiin törmätessä, tuolla ulkona.

Nämä kaksi tilaa, kapea siirtymisvyöhyke siinä välissä, kattavat kaiken itseeni liittyvän, joten näiden keskinäinen koko- (ja paino-) suhde on vastuussa omasta ja oikeasta mielipiteestäni omaan tuntooni. Lisäksi tieto epämukavuuden olemassaolosta ja voimakkuudesta tietenkin tekee kaikkensa pitääkseen minut pois sieltä, mutta ei pitämällä yllä rohkeutta ja huumoria vaan fyysisesti, tutuissa sisätiloissa.

Teille extroverteille; mikäli (jonkun) ensivaikutelma ei miellytä, ennen lopullista mielipäätöstä, tunkekaa väkisin sisäpiiriin, siellä (täällä) on joku täysin toinen, helmi, jota kaikki muut piiriin päässet ovat jo oppineet rakastamaan. :)
I wanna know
what you're thinking
what you're feeling
tell me what's on your mind.
©1988 Information Society

6.12.11

Kitt, Turbo bootz, now!

Ei kommentteja:
Sitä melkein toivoisi ostavansa muotia joskus, siksi että voisi tehdä sen jossain muualla kuin bootzissa, ihan vaan koska niin hillittömästi sitä mainoskatkokampanjoivat.
Mainoskampanjan suuruus kun on suoraan suhteessa tuotteen huonouteen ja hinnassa olevaan ilmaan/markkinointikuluun.
Tuskin lienee edes kannattavaa toistaa itseään ad infinitum, tai niin että katsojasta alkaa tuntua siltä, koska mainos kypsyttää jo tulistusasteella. Luulisi siinä putoavan jo pari oikeaakin fania pois kannatusjoukoista.
So I know, truth is just an illusion
There'll be no more lies
©2000 Alice Deejay
ps. jeah, Självständighet tag, prazdnik!

5.12.11

High quality iceberg

Ei kommentteja:
Olen tiennyt että suomea tehdään joskus konekäännöllä tökköä. Nähtyäni oheisen kuvan takaa löytyvän ohjeistuksen, yllätyin että myös englantia tehdään niin.


What we do is what you just can't do
What we do is what you just can't do
What we do is what you just can't do
What we do is what you just can't do
©1999 Aqua

22.11.11

Lahjaklicksi

Ei kommentteja:
Miehen, joka on tajunnut vaatimattomuuden siihen pisteeseen, ettei kaipaa uutta materiaa on ilkeä saada tilaisuuksia palveluksiin, joista toinen osapuoli on mieluiten valmis korvaamaan lahjuksin. Menee tuskaksi keksiä jotain elektroniikkaa, josta olisi itselle iloa, kun ei halua mitään.
Tokihan on asioita, joita voisi haluta, mutta kun tietää, että jäisivät alun jälkeen ilman oikeaa käyttöä, ei sitten haluakaan.

Maikkarilla osaavat laskelmoida loppuun asti; Klikkaa mun jatkuu-spoteissa on aina se söpö-brunetti ja se toinen nuori plikka. nam.
So much love to show you
So much love
©2000 Utah Saints

21.11.11

Läpinäkyvä maanantai

Ei kommentteja:
Se on sitten maanantai, ei siinä sinänsä mitään erityistä, paitsi se että ihmiset inhoavat sitä ja valittavat siitä, joka hel**tin maanantai, niinkuin kyseessä olisi joku jeesuksen uusi tuleminen.
Myönnetään että itsellänikin on välillä maanantai, mutta se ei ole kellontarkasti, joka luojan ikinen maanantai, oleva tapahtuma, josta pitää valittaa ja kehuskella ulkopuolisille. Lisäksi oma maanantaini ei pahemmin sidottu varsinaisesti maanantaihin. Vaan tuntuu että useimmiten maanantaini on enemmänkin vasta tiistaisin.
Oikea maanantai kun menee vielä viikonlopun energialla. Keskiviikko on tietenkin keskiviikko. Torstain pelastaa lähestyvän perjantain odotus. Ja perjantaina odotus palkitaan. Joten tästä jää ainoastaan tiistai, joka on siten potentiaalinen maanantai.

Ajan trendisana taitaa olla läpinäkyvyys, koska sitä tunnutaan kaivattavan joka ikiseen asiaan, päätöksiin, toimiin ja olemuksiin. Törkeintä tästä tekee se, että omassa päässäni läpinäkyvyydellä on merkitys, jota en itse haluaisi käyttää niissä yhteyksissä, joissa sitä nyt käytetään.
Jos jokin on läpinäkyvä, se on jotenkin pieni, mitätön tai merkityksetön, koska siitä näkyy läpi.
Lisäksi läpinäkyvyys on jotain himmeää ja epämääräistä eikä mitään konkreettista se selkeää.
Läpinäkyvää asiaa ei myöskään näe. Onko se sitten hyvä asia jos päätöstä, sopimusta tai jonkun tekemisiä ei näe missään??
Just wait,
tomorrow can wait
another day
©2005 Dyce
ps. Olenko se vain minä vai onko musiikki oikeasti ollut parempaa viime viikkoina?

14.11.11

Tapahtui aikojen alussa

Ei kommentteja:
Katsellessani Vantage Point -leffaa, tajusin taas kuinka syvästi inhoan elokuvia, jotka alkavat loppuhuipennuksella, jota seuraa "#### tuntia/päivää/viikkoa aiemmin"-teksti ja sitten loput 70 minuuttia on taas juonen kasausta, kohti sitä kertaalleen nähtyä loppua/alkua.
Ohjaajalla on pahemmin asiat kuralla, jos ainoa tapa saada katselijat kiinnostumaan leffasta on aloittaa lopun efektipläjäyksellä, vaikka siihen kuinka olisi tuhlattu koko elokuvan budjetti. Sillä vaikkei sitä näyttäisi leffa alussa ja lopussa, voihan sen silti näyttää kahdesti, leffoissahan kaikki räjähdykset tapahtuu kumminkin monesta kuvakulmasta peräkkäin ja hidastuksella.
Tähän alkuloppusyntiin on sorruttu myös isoissa blockbuster-leffoissakin, joita ei ollenkaan haittaisi vaikka alku olisikin hitaampi.

Ainoa keksimäni oikeutus lopulla aloitukselle on, jos loppu on sen verran pitkä, että siinä ehtii saada oletuksen asioiden tolasta, syistä etc. jotka sitten jälkeenpäin näytetty alku kääntää toisinpäin mutta uskottavasti ja ei ennalta arvattavasti. (Samalla kun tätä tässä sanon, takaraivo huutaa: ÄLÄ VÄKISIN YRITÄ KEKSIÄ LAIMEITA PERUSTELUJA, SE ON SILTI VÄÄRIN!)
Mutta useimmiten, loppu on vain huipennus, jota sitten odottaa koko leffan tapahtuvan. Eli leffa omatoimisesti spoilaa itsensä heti alussa.
Henkilökohtaisesti minua ei pahemmin haittaa, jos olen kavereilta kuullut leffan juonen ja lopun twistin ennenkuin olen itse leffan nähnyt, mutta jos leffa tekee sen itse, niin aaargffh!

Synninpäästö alussa mainittulle leffalle: ei kuulu valitettuun kategoriaan, koska koko leffa on yhtä takaisin kelausta. Mutta en minä sitä tiennyt vielä sen ekan kelauksen kohdalla, jolloin tämä entry alkoi.
cos I'm using technology
Ain't got time
©2000 Utah Saints

11.11.11

2011-11-11T20:11:11.11

Ei kommentteja:
1 toistoista.
And it takes
And it takes me away
©1994 Marusha

29.10.11

PR-antti

Ei kommentteja:
Pieni präntti on kivaa.

Olen käyttänyt WebhostingPad:in nettiserveeraushotellia. Sinänsä hyvä palvelu; parhaimmillaan vain $1.99/kk ja sisältää toimivan 24/7 supportin, sekä suuresti mainostetulla "rajoituksella" UNLIMITED, mm.seuraavaa:
Hosting Space, Monthly Bandwidth, Host additional Domains, Subdomains, mySQL Databases, Softaculous-service.

Paitsi että nyt tuli vastaan rajoite, joka on piilotettu abuseterms-sivulle. Space on siis rajoitukseton, mutta tiedostomäärä on rajoitettu käsittämättömään kymmeneen tuhanteen.
Määrästä pystyy helposti tulemaan ongelma, varsinkin ilmaiseksi asennettavien Wiki/Bulleting board/Image Gallery -palveluiden kanssa, joista yksi moinen voi helposti syödä quotasta 6000+ tiedostoa ennen ensimmäistäkään sinne lisättyä omaa kuvaa/sivua.
Noo, onneksi lisätiedostomääräoikeuksia sopii ostaa 50000 kappaleen blokeissa järkevään(?!) hintaan $10/kk.
A rats are we
you can't break free
©1998 Rob Zombie

Lämmittävä syyllisyys

Ei kommentteja:
Kumpi mielestäsi on syyllinen tulipaloon, joka syttyy kiukaan päällä kuivumassa olleesta vaatteesta; kiukaan sytyttäjä vai vaatteen siihen pistänyt?
-
Kuka on syyllinen; aseen valmistaja, sen lataaja vai sillä ampunut?
-
Kuka on syyllinen; miehen luonut jumaluus, raiskaaja vai kyseenalaisesti käyttäytyvä/pukeutunut nainen?
=

(Unohtaen mahdolliset syyntakeettomat tekijät) Kaikissa kohdissa oikea vastaus on jälkimmäinen. Ajallisesti jälkimmäinen. Siis ei se, joka tarjoaa aseen tai tilaisuuden, vaan se, joka niillä tai niistä huolimatta, suorittaa pahan teon.

Oma pyykkinaruni ulottuu kiukaan yläpuolelle, enkä pidä sitä ollenkaan kyseenalaisena. Outona sen sijaan pidän henkilöä, joka sytyttää kiukaan varmistamatta sitä, onko se sytytyskelpoinen, eli tässä tapauksessa, onko sen lähiympäristö vapaa ylimääräisestä esineistöstä. Samoin kuin henkilöä, joka ripustaa narulle jotain, kiukaan ollessa pääasiallisessa käytössään, eli kuuma tai kuumenemassa.

Lämpöpattereissa on varoitus: Ei saa peittää, siitä yksinkertaisesta syystä, että lämpöpatterit on periaatteessa aina päällä, niiden lämpöä ohjaa syyntakeeton/tyhmä automatiikka, ei ihminen jolla on aivot.

Olkaamme kaikki ihmisiä, joilla on aivot.
No one...
has the right to say
This is right or that is wrong
©1989 Gloria Estefan

18.10.11

Precedency

Ei kommentteja:
MTV3n seiskan uutisten tickeri mainitsi että: "Tasan puolet suomalaisista äänestäisi Niinistöä."
Eli 2010 tilastosta katsottuna se olisi siis 2.687.638 ihmistä. Tätä kun vertaa lukuun 1.630.980, joka oli edelliskerralla voittaneen Tarjan äänimäärä kakkoskierroksella, niin jollei jotain ihmeellistä tapahdu niin, ei voi sanoa kuin että "GO Sauli".

Ihmeellistä olisi myös se, jos uutisissa oltaisiin eksakteja.
ps. Uutisen kaikista prosenttimääristä tuli totaaliksi muistaakseni 77%, joka on kyllä suht hyvin sitten linjassa edelliskerran 71% aktiivisuuslukemaan.
I can't control you
You're not my destiny
©2003 Godsmack

11.10.11

Avoimien ovien mies

Ei kommentteja:
Toimin viikonloppuna hetkellisenä kuriirina, tarkoituksenani toimittaa kaksi kirjettä, kahden eri rapussa olevan oven luukusta sisään.
Muistin, että historiassa kyseisten rappujen ulko-ovet olisivat olleet lukitsemattomat, joten en lainkaan varautunut asiaan. Mutta mitä turhaa, sillä olemukseni avaa ovet pyytämättäkin.
Ensimmäisen oven raossa tupakoitsija kärytti käärylettään ja jopa avasi oven minulle, joten en edes huomannut oven olevan normaalisti lukossa. Paria minuuttia myöhemmin lähestyessäni toista ovea, yksi talon asukas lykkäsi avaimensa oveen ja päästi perässään rappukäytävään suorittamaan tehtävääni.

Trafiikki kyseisissä ovissa on kuten normaalissa keskikokoisessa asuinkerrostalossa, eli ei mitenkään ihmeellinen ja hetkenä oli sentään lauantai. Joten, olisi hyvinkin ollut mahdollista, että jos olisin yhtään kurjempi kaveri, olisi tehtävässäni voinut vierähtää tuntikin, jollei jopa enemmän.

Paitsi että, kärsivällisyyteni olisi rajoittanut odotusaikani johonkin 5-10 minuutin nurkille. Jonka jälkeen kuriirin tehtävä olisi suosiolla jätetty keltapukuisille 150 centin miehille.
Sweet dreams are made of this
Who am I to disagree
©1983 Eurythmics

4.10.11

*AS*i*A*kas*P*alvelu

Ei kommentteja:
Aloitetaan sen myöntämisellä, että minusta ei asiallista ja kärsivällistä asiakaspalvelijaa saisi edes väkisin.

Mutta tiedän että siihen kykeneviä ja halukkaita ihmisiä on olemassa. Mutta tästä huolimatta, tuntuu että yhdessäkään firmassa ei moisia ole tarpeeksi. Lähiten sen tiedän siitä firmassa, jossa itse olen töissä. Ihmisiä ei ole tarpeeksi siihen että asiakkaiden toiveisiin ja valituksiin pystyttäisiin reagoimaan ilman että normaalit työt kärsivät. Mutta koska omaa oksaa ei sovi sahata, ei siitä sen enempää. Siirrytään muiden haukkumiseen.

Olen syystä x, sanotaan vaihtelun vuoksi, viimeaikoina yrittänyt jutella pankkien ja vakuutusyhtiöiden kanssa, mutta homma on kovin kitsasta. Jos saman pöydän ääreen pääsee, niin silloin ollaan kyllä selkeästi asiakkaasta kiinnostuneita ja ystävällisiä, luvataan hoitaa asiaa vaikka toimistoaikojen ulkopuolella, mutta jos asiaan sovitaan palattavan puhelimitse myöhemmin päivänä y, sitä ei tapahdu.

"Paras" esimerkki alkoi kolme viikkoa sitten. Hedelmällisen samassa pöydässä istumisen jälkeen fiilis oli positiivinen. Seuraavana torstaina kaipasin lisätarkennusta yhteen kohtaan ja kysyin sitä sähköpostitse, suoraan samalta henkilöltä. Seuraavana maanantaina, koska en postiin ollut saanut mitään vastausta, yritin aamupäivän soittaa kyseiselle henkilölle. Viidennen turhan yrityksen jälkeen jätin soittopyynnön kun automaattivastaaja sitä ehdotteli. Pyynnössäni tarkensin että haluaisin alustavan vastauksen mielellään tänään.
Tiistaina aamupäivästä toivottu soitto sitten tulikin. Mutta valitettavasti juuri sillä hetkellä kun olin estynyt vastaamasta. Hetkeä myöhemmin yritin soittaa soittajalle takaisin, mutta soitto oli tehty numerosta, johon soittaessa vastaan saa automaatin, joka kertoo jotain tyyliin: "Soittopyyntöösi yritettiin soittaa, soitamme uudestaan, kiitos." Omaan vastaajaani ihmisen jättämä viesti päättyi sanoihin: "..soitan uudestaan mahdollisimman nopeasti."
Seuraavan viikon tiistaina kyseinen "mahdollisimman nopeasti"-soitto sitten tuleekin, mutta silloinkaan puhelimessa ei kerrota mitään muuta, kuin se että nyt asialle luvataan tehdä jotain ja vastaus pistää verkkopankkiin luettavaksi.
Nyt on tuosta edellisestä on taas viikko, mutta sopii arvata onko verkkopankissa vieläkään mitään vastausta.
Osin tämän tapahtuman johdosta, olen täysin valmis siirtämään asiakkuuteni toisaalle, mutta kun sekään ei tunnu olevan läpihuutojuttu.

Ainoa selitys tälle kaikelle on se, että yhteyshenkilöilläni, on niin monta vastaavaa, tai parempaa, rautaa tulessa, että muutamien unohtumista pinon sekaan ei voi välttää.
Tuskin tässä asiakaspalvelijoita sopii syyttää, vikahan todennäköisemmin on heidän pomojensa, ja heidän pomojensa, ja talousosaston kapitalistien.
Siat.
I want you to to try
Get back A.S.A.P.
©2011 Alexandra Stan

1.10.11

Ken kää kaapassa

Ei kommentteja:
Hammasta purren kävin taas kaupassa.
Tällä kertaa pakollisella ostoslistalla oli kengät, koska edellisistä sataa pohjasta sisään.
No ei siinä mitään, syysalen aikaa, joten luulen löytäneeni ihan menettelevät, suht sopivaan hintaan. En käyttänyt hommaan turhaa aikaa, testasin kolmet edulliset, joista valitsin mukavimmat (kalleimmat, ja mahdollisesti ainoat täyshintaiset).
Mutta.
Kassalta sai ostoksen mukaan KenkäPassi:n; "Keräämällä neljä leimaa (ostamalla neljä paria kenkiä) saat yhden (viidennen) parin kenkiä 50% alennuksella 31.3.2012 mennessä."

Siltä pohjalta että ne edelliset, juuri hajonneet kenkäni, ostin vähintään 3 vuotta sitten, moinen pisti miettimään. Kuka ostaa viidet parit kenkiä puolen vuoden aikana? Saman ketjun kaupasta?
Riittääkö siihen pariskunta vai tarvitaanko koko perhe?
Ja jollei kaikkia osta kerralla, niin millä todennäköisyydellä moisen passin muistaa löytää ja ottaa mukaan seuraavalla kauppakerralla, joskus myöhemmin?
Ja sitten, jos näin "iloisesti"? käy, että alennuksen pääsee saamaan, niin sen määrä on sitten todella mahtava. 1/5*50%=10% "Ei muita alennuksia"
Siat.
Sopii arvata; säilytinkö moisen pässin.
Shooooz!
©2011 Tatsuya Ishida

22.9.11

1+1=2, 161+1=? 2?

Ei kommentteja:
Tampelaisen uutisjutussa oli juttu tutkijasta.
"Maakuntamuseon tutkija Heli Haavisto kävi tällä ja viime viikolla läpi kaikki Pyynikin kirkkopuiston hautamuistomerkit.
Hän löysi kirkkopuistosta 160–170 hautamuistomerkkiä.
"
Hmmm.. varsinainen blondi^H^H^H tutkija; viime viikolla on käynyt etsimässä kaikki muistomerkit ja nyt jo onnistunut unohtamaan tarkan määrän, vai onko vain laskutaidossa vikaa?

Mainos:
"Ennaltaehkäise ja hoida peräsuoliongelmat helposti." Äänestä AC3 Comforttia.

I've got a job to do
Harsh and unrepentant
©2006 Lamb of God

20.9.11

9 000 000

Ei kommentteja:
Viime viikolla mainostivat että "Lotossa jaetaan tällä viikolla kaikkien aikojen suurin potti". Vaan eivätpä jakaneet.
Valehtelivat, siat.
I show you secrets of your life
Secrets of your mind.
©1994 Pharao

19.9.11

Hukuksissa nuolten osoittimia

Ei kommentteja:
Sarjassamme selkeitä ohjegraafeja.
Onko mainittu sisäänkäynti pallo vai nuo nuolet? Nuolet kyllä menevät sisään ja ulos rakennuksesta, mutta onko tuo pallo sitten Olet-Tässä?

Kuva kyllä aukeaa, kun käy katsomassa sen netissä, jossa se on hieman eri skaalassa ja sen yhteydessä on selittävät teksti-kuvaukset. Mutta mainoslehdessä, josta kuvan kuvasin, kuva kuvittelee olevansa itsestäänselkeä.
©

12.9.11

Anteeksipalvelua

Ei kommentteja:
Siellä ulkona on paljon epävarmoja ihmisiä. Viime aikoina on pistynyt paljon silmään moiset tyypit, jotka kävelevät arasti pää painuksissa ja muutenkin sen oloisesti että "Anteeksi että olen tässä, älkää vaan nähkö minua". Ihan vaan ilmoituksena teille, että esiintymällä kyseisellä tavalla olette tavallista silmiinpistävämpiä.
Lisäksi.
Näin joskus vuosia sitten tv-ohjelman, jossa tutkittiin random-pahoinpitelyjä tekeviä hyypiöitä ja etsittiin syitä siihen, miten ne valitsevat kohteensa. Vastaus oli että valinta tapahtuu pääosin kohteen ulkoisen olemuksen, ei siis ulkonäön, vaan sen kuinka epävarmasti ihminen liikkuu, eikä ole tietoinen ympäristöstään.
Vaikken ennenkään ollut pelännyt tulevani hakatuksi tuolla ulkona, ohjelma vaikutti omaan käyttäytymiseeni vapauttavasti. Olkoonkin etten ole maailmanomistaja, esiinnyn ajatuksella: "evvk muiden ajatuksille"+"mielenkiinnolla muiden menoa seuraten". Sitenkin on saanut olla rauhassa, lisäksi näkee paljon maailmaa kun kiinnittää siihen huomiota.

Katselkaa toisianne.
--

Saamassani kassakuitissani lukee: Teitä palveli: Sari H
Josta heräsi kysymys että, miten niin palveli? En minä vaan huomannut, että minua olisi kukaan palvellut kyseisellä kauppavierailulla. En onnistu laskemaan "rahanvaihto-operaatiota" palveluksi, varsinkaan kun en ollut rahaa vaihtamassa, vaan se oli ainoastaan sekondäärinen seuraus ostoksen tekemisestä.
En myöskään palvelua tällä kertaa kaivannut, mutta pitääkö kuittiin sitten kirjailla moinen vale?
Spring
Erlöse dich
Spring
©2005 Rammstein

7.9.11

Pänn Pänn

Ei kommentteja:
Päivän uutisotsikoissa oli "11 asiaa - nämä ottavat päähän töissä"
Laskeskelin itse hetken ja pännivien asioiden keksiminen muuttui jo viiden jälkeen kovin epätoivoiseksi. Tarkoittaako se että olen tyytyväinen töihini kun päähän ottavia asioita on keskimäärää vähemmän?

Pomot, Työt, Asiakkaat, Kolleegat, Työvälineet, ...?
Eller?
©Stan&André @Ögonaböj

25.8.11

Palautuskausko

Ei kommentteja:
Hyllyssä oli pullonpalautuskuitteja, arvoltaan yhteensä jotain 8 euron nurkilla. Tyhjensin pullokaappia ja ahdoin reppuun palautettavaa pyrkien tasasummaan. Kymppi osui kohdalle, mutta reppu jäi kovin tyhjäksi, joten tähtäsin seuraavaan. Kohdassa 11,95 reppu oli jo lähes täynnä. Lisäsin vielä yhden ja olin valmis ottamaan 12 euroa, suunnitelmalla jättää se ylimääräinen 10 senttiä alkon kassaneidin tipiksi.
Tässä vaiheessa tarkennus, että palautuspulloni olivat käytännössä tölkkejä.
Tarkoitus oli siis saada hyvä mieli; lähes tyhjästä kaapista, 12 eurosta, 10 sentin lahjoituksesta ja antaa vastaanottajalle samanmoinen.
Mutta.
Koska reppu oli hintun liian täynnä, yksi tölkki sai klommon viivakoodin kohdalle ja automaatti nappasi sen tilittämättä siitä kuulunuttu 15 senttiä. Joten loppusummaksi tuli 11,95.
Seuraus; en saanut odottamaani 12 euroa, jouduin ottamaan vastaan yhden ison kolikon sijaan kuusi pientä kilisemään taskunpohjalle, kassaneiti jäi ilman omaa osuuttaan ja kaikille jäi paha mieli.
Siat!

Olin valmis lahjoittamaan 10 senttiä tuntemattomalle (jos yhtään tunnette piheyttäni [edellisistä posteista] tiedätte, että se on SUU-RI juttu), mutta kun minulta riistettiin minulle kuulunut 5 senttiä, *itutus oli 2 kertaa suurempi kuin odotettavissa ollut ilon aihe.
Pienestä se on kiinni.
Things get damaged
Things get broken
I thought we'd manage
©2005 Depeche Mode

6.8.11

Elo on kuun

Ei kommentteja:
Hiljaista.
Maailma on edelleen ihmeellinen, eli jutun juurta on kyllä ollut viimeaikoinakin ihan riittävästi, mutta ne eivät vaan jaksa jalostua kokonaiseksi jutuksi ja tekstimuotoon.
Edelleenkään.
What if we found the key?
Throw the dice, unravel our lies
and learn how to be
©2009 Chiara

2.7.11

Osa a

Ei kommentteja:
Lapsena tuli kuviteltua, että aikuisilla olisi joku suunnitelma ja että ne oikeasti tietäisivät mitä tekevät. Mutta ei, eivät ne tiedä.

Sama leikkikenttä-meininki jatkuu vanhemmitenkin.
Kaupassa käydään koska on pakko, muuten jääkaappi tyhjenee ja sitten ottaa päähän.
Töissä käydään koska on pakko, muuten ei voi käydä kaupassa.
Työelämässä, ja muutenkin tuolla ulkona, tehdään ihan mitä huvittaa. Säännöt siitä mitä sopii leikkiä/tehdä ja mitä ei keksitään ihan omin avuin, aivan kuten leikkikentälläkin. Välillä joku isompi poika kertoo sinulle, mitä hän haluaa sinun tekevän ja sinä teet saman pikkuveljelle. Aivan kuten aina.
Kukaan ei tiedä koko kuvaa, näe sitä suurta suunnitelmaa, jonka mukaan maailma pyörii.
Monet eivät tiedä edes omaa osaansa siitä kaikesta, tekevät vain mitä käsketään; siirtävät palikan A pisteestä B kohtaan C (and repeat).
Masentavinta on että mainittu palikka A, tai sen siirtäminen ei ole varsinaisesti osa mitään, korkeintaan osa jotain, joka on osa jotain, joka on osa jotain, joka on osa jotain, joka on jotain, jotain pientä.
Vaikka olisit kylän suurin kuuluisuus jollakin alalla, se ei oikeastaan tarkoita yhtään mitään.
Tämän masennuksen mukaan, hyvää kesää, menkää virran mukana, mutta uikaa rannan suuntaisesti.
A wiki wiki mai lohi lohi
Lawe mai i ko papa he'e nalu
©Disney

18.6.11

Tunnettu.

Ei kommentteja:
Jossain kyselyssä oli kohta: Kaunein tuntemasi henkilö?

Pisti miettimään, että mitä vaaditaan, jotta voin sanoa tuntevani jonkun?

Tunnenko ihmisen aamubussissa, jonka näen toistuvasti, mutta emme ole koskaan jutelleet (enempää kuin "Moi")?
Tunnenko julkisuuden henkilön, jos osaan yhdistää nimen ja naaman?
Tunnenko julkisuuden henkilön, jos olen lukenut tästä useita (sisäluotaavia) haastatteluita?
Tunnenko julkisuuden henkilön, jos olen päässyt tapaamaan tämän? (Vaihtanut pari lausetta)
Tunnenko kaupan kassan (etunimi rintapielessä), jonka tapaan pari kertaa viikossa ja heitämme bonuskortin ympärillä tuttavallista läppää?
Tunnenko naapurin (sukunimi ovessa), jonka kanssa puhutaan rapussa säästä ja taloyhtiön asioista?
Tunnenko hyvän naapurin, joka kastelee kukkani poissaollessani ja jonka kanssa jutellaan grillikatoksessa kaikesta yleisestä?
Tunnenko koulukaverin, jonka kanssa nähtiin koulussa 5 kertaa viikossa viimeiset 3 vuotta, mutta puhuttiin vain harkoista?
Tunnenko kirjeenvaihtokaverini, jonka kanssa on jaettu kaikki salaisuudet, muttei koskaan nähty livenä?
Tunnenko lapseni kaverit?
Tunnenko puolisoni?
Tunnenko itseni?

Alkuperäiseen kysylykysymykseen kelpaisi varmaan kaikki ylläolevat kohdat, mutta lisäämällä kohtiin tarkennuksen; Kuinka hyvin tunnen ... on vastaus kaikkiin kohtiin varmasti eri. Ja sitä sopii kaikkien miettiä.
There's times
I'd rather kill you,
than listen to
your honesty.
But you've always been
a friend to me.
©1997 Garth Brooks

11.6.11

Damned if you do(n't)

Ei kommentteja:
"Mitä enemmän lapsia, sitä vähemmän rahaa on käytettävissä, sanoo muun muassa hyvinvointivaltiota tutkinut eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen talousjohtaja Jaakko Kiander." (@Turun Sanomat 7.6.)
Lasten määrän ei pitäisi vaikuttaa rahan määrään. Paitsi tietenkin sitä kautta että äiti on pois työelämästä määrä*2vuotta. Paitsi tietenkin jos käytettävissä olevalla rahalla tarkoitetaan sitä summaa, joka jää pakollisten maksujen jälkeen. Pakolliset kulut kun ovat riippuvaisia ruokittavien suiden ja tuhoutuvien potkuhousujen määrästä. Mutta jos kyse on tästä niin mitä ihmeellistä, tutkittavaa ja uutisoitavaa siinä on, että kulujen kasvaessa jäljelle jäävä raha vähenee? Eikös tuo opeteta jo viimeistään toka-luokan matikassa?

Yksinäisen tuottavan ihmisen kaveriksi mahtuu lähes vaivatta toinen tuottava ihminen, jolloin kummankin asumiskulut puolittuvat ja ruokakulut limittyvät. Yhden tai useamman tuottamattoman kuluerän (lapsen) lisääminen (niin yksinäisen kun parillisenkin) järjestelmään on aina tappiollista.

Ottaen huomioon että lasten hankinta onkin selkeästi taloudellisesti kannattamatonta, sitä tehdään silti yllättävän paljon.

Vierailtuani taas kerran erään lapsiperheen arjessa, meininki sai ajattelemaan asiaa. Kersoista on työtä, vaivaa ja huolta ihan pipona. Vaikkei tämä työ itsessään olisi suoranaisesti oman ilon lähde (jota se tietyille hoivaviettisille ihmisille on), niin myönnetään että pennut sellaisenaan (toisinaan enemmän ja välillä vähemmän), ovat sen verran positiivinen asia, että niiden vuoksi voi suosiolla vähän vaivaa nähdäkin. Tosin, itselläni vaaka ei (ainakaan vielä) ole lähelläkään tasapainoa. Mutta koska vaaka ei ole realistinen, se saattaa olla vinossa vain siksi, että pääni on vinossa, enkä tiedä sitä. Toisaalta tässäkin auttaa se että, mistä ei tiedä, ei osaa kaivata.

Mutta se ajattelu; lapselliset saavat enemmän? kö? Ja onko se elämän laatua? Jos niin, niin onko se parempaa tai enemmän kuin se mitä lapseton elää?
Ja... mikä on elämän laadun suhde onnellisuuteen? Kumpi on syy ja seuraus?
Onko elämän laadun tavoittelu vastaavaa (huom. ei samaa) kuin kupla-kapitalismi, jossa jatkuvasti pitää tienata enemmän ja enemmän?
Tyytyväisyyden ja onnellisuuden määrän ei tarvitse riippua saamisen määrästä. Vähäänkin voi olla tyytyväinen. Vähään on helpompi olla tyytyväinen, koska vähän on helpompi saada kuin paljon.

Mutta. Nyky-yhteiskunnassa ei ole enää mitään _syytä_ hankkia lapsia.
- "Menkää ja täyttäkää maa" -se on jo hoidettu, liiankin hyvin.
- Omia lapsia ei enää tarvita huolehtimaan vanhenevista vanhemmistaan, yhteiskunta hoitaa, jos omat rahat loppuu.

--
Tuskin oli tässäkään tarinassa yhtään mitään uutta, sen enempää kuin alkuperäisessä uutis-quotessa, mutta toisaalta, tämä ei ollut uutinen vaan blogi-postaus, nehän tunnetusti ovat über-järkeviä ja absoluuttisia totuuksia. NOT.
Introductions aside, let's move right along,
You can all sing along at the sound of the gong.
©1990 The Simpsons

25.5.11

Huonot eväät

Ei kommentteja:
Kävin viikonloppuna kahdella pyörälenkillä, molemmat hieman ylipitkiä, koska molempien aikana ehti tulla nälkä.
Ilmeisesti pihiyteeni on syntymässä rakoja, kun molempina päivinä onnistuin ostamaan matkan päällä ruokaa. Lauantaina torilta hot-dogin ja sunnuntaina kahvilasta täytetyn ruisleivän.
Normaalisti olisin hyvinkin jättänyt nälän odottamaan kotiin pääsyä ja edullisempaa ruokailua. Jostain syystä tämänkertaiset koettelemukset antoivat kuitenkin luvan palkita itsensä 3,5e hätävararuokailuilla.

Hieman laimentaakseni nyt syntynyttä mielikuvaa railakkaasta ja spontaanista rahankäytöstäni, pitää mainita, että ainakin lauantainen kuuma koira, oli jostain syystä ollut takaraivon toivelistalla jo varmaan pari viikkoa, odottamassa tilaisuutta.
Yli kolmen euron muoviin pakattu yksittäinen ruisleipä tuskin onnistuu pääsemään kenenkään toivelistalle, koska sillä hinnallahan saa jo melkein kolme kokonaista ruisreikäleipää, eikä vain viidesosaa yhdestä. Kaiken lisäksi moisen saaminen pakotti minut käymään ideaparkissa, jossa käymistä olin onnistuneesti välttänyt jo sen koko olemassaolon ajan. Joten se ostos voidaankin sitten pistää pakottavuuden piikkiin.

Täytyy ilmeisesti seuraavaksi sijoittaa pyörälenkki entistä kauemmaksi sivistyksestä, jotta voidaan vastaisuudessa välttää tällainen rappeutuminen.
Breadfan, Open up your mind,
Open up your purse, Open up your vault,
Never, never gonna lose it
©1973 Budgie

15.5.11

Asia = pihvi = kypsä = kuulija

1 kommentti:
Miksi ihmiset tarttuu epäolennaisuuksiin?
Kertoessaan tarinaa esimerkiksi baarimikon kämmeistä, tarina aloitetaan 5 minuutin selityksellä siitä, oliko se nyt matti vai pentti, vai taisi ollakin naapurin jussi, joka on he*etin hauska kaveri, jonka kanssa oltiin baarissa viime helluntaina, vai oliko sittenkään viime vuosi, se oli kuitenkin se he*etin kylmä vuosi, sillonkun vielä vappuna oltiin luistelemassa. Ja sitten joskus vartin päästä päästään pihviin, jota kaikki kuulijat ovat odottaneet jo 14 minuuttia, että baarimikko kaato mulle tilauksen kahteen kertaan. Vaikka pihvi lopulta olisikin riittävän hauska ja hyvin kuuntelun arvoinen, se ei ole sitä enää asiaan liittymättömän historian kanssa.

Okei, kaikki mainitut jutut saattaa kertojan päässä löytyä samasta muisti-lokerosta (sekalaista/tapahtui viimevuonna), mutta silloin kun keskustelun aihe on jo etukäteen määritelty, edeltävien höpötysten toimesta johonkin yksityiskohtaan, tässä baarimikko, niin auta armias ei silloin kaadeta sitä koko lokeroa esiin, vaan etsitään oman pään sisällä sieltä se baarimikko ja skipataan kaikki muu. Säästetään se höpöhöpö siihen hetkeen kun ei ole mitään erityistä juteltavaa. Ja niitähän hetkiä varmasti löytyy.

Luisteltiinkin muuten matin, ei tämän saman vaan entisen työkaverin veljen pojan, eikun siskon pojan, eihän sillä veljeä ollut kun se oli kuollut jo vauvana, vuonna 46, tuhkarokkoon, se oli yleistä sillon, mutta siis tää työkaverin jonka kanssa me 3 vuotta tehtiin samaa projektia, ihan meni penkin alle sekin, ei tietenkään meistä johtuen, niska limassa tehtiin töitä, siitä puuttuu kokoajan rahotus ja lopulta asiakas veti piuhat irti, se menikin konkkaan heti seuraavana vuonna, ei kun se olikin vaan 2 tai 1,5 vuotta se projeksi, samassa virmassa oltiin 3, tai vähän vajaa, se oli loppuvuodesta 02, tai ehkä 01, alkuvuoteen, ööö, 03, joo reilu 2 vuotta kuitenkin, muistaakseni sen kaatuneen firman pomo, taisi olla myös antti, hehe, kutsuttiin sitä aina pantiksi, jos se olis vaan tiennyt, olis varmasti saanut kuulla siitäkin, eihän me siitä usein puhuttu, mutta yhteen dokuun kaveri pisti sen nimen noin kun se oli p, pe, pesonen, tai pukkila, pukkila antti, mutta sen kaverin siskon pojan kanssa luisteltiin kerran pieksämäellä.
All that I want is always to push forward
©2011 Lena Meyer-Landrut

4.5.11

Puhukaa toisillenne Pasqual

Ei kommentteja:
Vilkkaan kahvipöytäkeskustelun jälkeen, omaan rauhaan koneelle palattuani, huomasin että huulilla viipyvä hymy oli jotenkin väkinäistä. Olkoonkin että jutustelu oli ollut (osittain) mielenkiintoista, iloista ja rempseää, tajusin, että loppujen lopuksi se ei ole sitä hauskaa, josta oikeasti itse nautin, vaan ainoastaan teennäistä seuranpitoa.
Oikea oma hauskani, tai ei ainoastaan hauskani vaan laajemminkin mielenkiintoinen keskusteluni, on jotain, johon olen päässyt vain erittäin rajoitetussa seurassa. Sellainen, jota ulkopuoliset katsovat, tajuamatta kaikkia niitä vivahteita, alimerkityksiä, kiertoilmaisuja ja viittauksia, joista juttu muodostuu. Eihän sekään tietysti tuota jatkuvasti ole. Mutta sisältää kuitenkin aina mahdollisuuden kyseisen kaltaisen detailin bongaamiseen mistä välistä tahansa. Juuri tämä odottamaton mahdollisuus aasittomaan siltaan, on se kaikkein iloisin asia, joka lämmittää.
Moisia detaileja upotan omaan puheeseeni muidenkin kanssa, aina silloin tällöin, mutta 96% niistä katoaa tyhjyyteen kenenkään kuulijan tajuamatta kiinnittää niihin huomiota. Loput 3% huomataan, mutta ei tajuta.
Olen helmiä sioille.
Oh, I can't believe
what I'm seeing with my eyes
I'm losing my mind and
I don't think it's clever
©2007 Sean Kingston

29.3.11

Ei mitään muuta tekemistä elämässään

Ei kommentteja:
Tästähän tuli ajankohtainen postaus, kun töllössä juuri tällä hetkellä huolestuneet nettikukkahattutädit pitää omaa homoiltaansa.
Kun siis törmäsin uutiseen, jossa joku toimittaja (nimi yhtä merkityksetön tässä jutussa kuin henkilökin), selittää, että: "Tämä osoittaa sen, että suomalaisella nettikansalla ei todennäköisesti ole mitään muuta tekemistä elämässään. Senkin ajan he voisivat käyttää työn tekoon ja oman elämänsä järjestämiseen"

Ja siis mainittu /tämä/, joka on todiste siitä että kenelläkään ihmisillä ei ole mitään muuta tekemistä elämässään kuin "kiusata" kyseistä henkilöä, on se että jokin yksilö tweeettaa käyttäen tiliä, jolla on sama nimi ja profiili-kuva kuin valittajalla itsellään.

Sen lisäksi mitä kaikkea tuossa lainatussa ylilyöntilausahduksessa on vialla, niin jo lähtökohta asiasta hermostumiseen on ...

Tällä kertaa uutinen itse oli sen verran asiallinen, että linkitti molempiin mainittuihin tweetti-tileihen, joten pystyin tarkistamaan mistä on kyse. Ainakin ensimmäisten sivujen juttujen perusteella, mainitun varkaan versio on moinen jonka itse tilaisin 100-kertaa mieluummin, mikäli hallussani oli tili tämän tekemiseksi.

ps. Jälkihuomio, "uutinen" olikin näemmä /viihde/-osiossa, joten anteeksi, siinä tapauksessa kaikki onkin ihan hyvin.
In ihrem Blute steckt ein Speer
Bluten leise in das Meer
©2004 Rammstein

12.3.11

K-Kaupan-hinta-kusetus

Ei kommentteja:
KKKK-Citymarketin mammuttimarkkinoilla oli sukkatarjous. Käytävällä miehen korkuinen plakaatti 5euroa/6paria, vieressä "bulkkilaatikko", jossa lukuisia 6 parin sukkanippuja, ja yläpuolella vielä uudestaan, 6 paria / 5 euroa. Kassalla kuitenkin kuittiin kirjataan:
"Miesten 6pr sukat 8,95"
Takaisin laatikolle katsomaan, mainoksessa onkin nimetty yksi valmistaja ja kyseisessä korissa on kahden eri valmistajan lähes identisiä sukkapaketteja. Niin ja sen toisen valmistajan hintatietoja ei, ainakaan näppärästi, näy lähimailla.
Opetus, tarkista kuitti AINA.

Itse huomasin kusetuksen ajoissa, koska ostoskassissani oli vain 3 tuotetta, ja ylimääräinen 3,95 oli huomattavissa. Mutta kuinka moni automarketista viikko-ostoksia tekevä kiinnittää maksamiinsa hintoihin huomiota? Selkeästi aivan liian harva.
Nyt on taskussa kuitti, jossa lukee -8,95.

Jos joku vastaväittäjä nyt sanoo että, mitätön alle neljän euron virhe on merkityksetön yksilön kannalta, niin vastataan saman tien. Kusetus ei ollut mitätön 3,95e vaan törkeä 79% ylihinta, ja kovin todennäköisesti hyvinkin tarkoituksellisesti järjestettynä. Jos olet valmis hyväksymään laskussasi kyseiset 8,95 sukat, vaikka olit ostamassa 5 euron sukkia, olet varmaan sitten valmis ottamaan myös vuokraasi, lainankorkoihin tai sähkölaskuusi 79% korotuksen.
Tell me,
Is that so wrong.
It can't be that wrong.
©2010 Julianne Hough

9.3.11

Valheita ja muutettua todellisuutta

Ei kommentteja:
Op'n mainoksessa hoitsujen pukuhuoneessa puhuvat yhtymän jakamista 151 miljoonan arvoisista bonuksista, ja yksi täti hehkuttaa: "arvaa vaan mihin ne on annettu, no esim. minulle, iiiih."
Jonkun pitäisi käydä kysymässä ko. tädiltä että: Arvaappas mistä ne "rahat" on revitty?

  •  

  • Iltapäivän tunteina kaivoin puhelimen esiin ja huomasin "screensaverissä" tekstin: "Nothing's gonna stop us now". Koska sillä hetkellä oli alustavasti myös tuntunut samalta, aloin iloita enemmän tästä yhtenevästä fiiliksestä. Mutta ennenkuin oikeasti pääsin edes puuhun, tajusin että tekstin vieressä oli pause-symboli. Eli, viestin lähettäjä (Starship@musiikkisoittimessa) oli jo valmiiksi itsensä vastaisesti ollut pysäytettynä, tai ainakin pausetettuna jo useamman tunnin. Eli feelis olikin pelkkää valetta ja illuusiota.
    -Elämä on.
    You know it feels unfair
    There's magic everywhere
    ©1985 Black

    22.2.11

    Hukatut äidin opit

    Ei kommentteja:
    Tiedättekö miksi kaikki näyttelijät on laihoja?
    No siksi, kun ne eivät ohjelmissa koskaan syö lautastaan tyhjäksi tai juo baarissa oluttaan loppuun. Eivät vaikka joku muu tarjoaisi. Eivät, vaan aina höpöttävät hetken, korkeintaan hieman maistavat, että pääsevät kehumaan kokkia, mutta sitten jättävät käytännössä täysinäisen lautasen jälkeensä ja poistuvat kohtauksesta.
    Siinä on jotain todella outoa mitä tällainen tavallinen ihminen ei pysty tajuamaan. Ehkä se on rikkaiden juttu?
    Get yourself an egg and beat it
    Have some more chicken,
    have some more pie.
    ©1984 Weird Al

    4.2.11

    Cashual Friday

    Ei kommentteja:
    ! miten kuvailisit tätä päivää? - Perjantai.
    ! haluaisitko haukkua jonkun juuri nyt? - En. Harvemmin yleensäkin.
    ! millainen mielentilasi on? - Sekava, hyvällä tapaa.
    ! ikävöitkö ketään tällä hetkellä? - Ikävöinti on väärä sana.
    ! onko sinulla paljon kotitöitä? - Kaikki niistä on minun.
    ! kuka viimeksi huusi sinulle? - Taisi olla pomo :( :)
    ! viimeksi soitti sinulle tuntemattomalla? - En vastaa moisiin.
    ! todennäköisesti lähettää sinulle seuraavaksi viestin? - evt. Pieni epäilys on.
    ! haastoi kanssasi viimeksi riitaa? - Ei voi muistaa.
    ! sai viimeksi sinut nauramaan? - Minä itse, ja edelleen.

    MITÄ
    ! aiot tehdä vielä tänään? - Jatkaa tätä, saunoa, syödä, juoda,...
    ! aiot tehdä huomenna? - Ihan mitä haluan.
    ! kappaletta kuuntelit viimeksi? - Jatkuvasti jotain...
    ! sinulla on päälläsi? - Tiukka T-paita ja löysät kalsarit, vielä hetken.
    ! suunnitelmia sinulla on ensi viikolle? - Kylään ja kotiin.
    ! sinun tekee mieli juuri nyt? - Various things.

    MIKSI
    ! teet tätä kyselyä? - Koska se on tässä.
    ! nuoret ovat yhä enemmän masentuneita? - Koska ne eivät tiedä parastaan.
    ! naiset pitävät suutaan auki laittaessaan ripsiväriä? - Koska ne katsovat ylöspäin niin tehdessään.
    ! Suomessa tapahtuu joka vuosi enemmän avioeroja? - Koska mennään naimisiin.
    ! Suomessa syödään jouluisin kinkkua eikä kalkkunaa? - Koska Suomessa on sikoja.

    TÄLLÄ HETKELLÄ
    ! kaipaatko jotakuta? - Jep.
    ! oletko iloinen? - Oudosti kyllä.
    ! oletko tylsistynyt? - Se hetki tulee vielä, mutta ei nyt.
    ! oletko idiootti? - En tietenkään, ikinä.
    ! tykkäätkö jostakusta? - Jep.

    SINUSTA
    ! mikä on horoskooppimerkkisi? - Härkä.
    ! syötkö mieluummin suklaata vai lakritsia? - Salmiakkia.
    ! oletko aggressiivinen ollessasi tietokoneella? - Vain töissä ollessani.
    ! omistatko lemmikkejä? - Kylla.

    SINUN YSTÄVÄSI
    ! tekstaatko paljon ystäviesi kanssa? - En.
    ! soitatko ehkä mielummin? - En mielellään.
    ! onko sinulla ylipäätään ystäviä? - Uskoisin näin.

    SINÄ & SEKALAISET
    ! pitääkö uudenvuoden lupauksesi? - Eivät, koska en tee niitä.
    ! oletko ujo? - (juu)
    ! tunnetko Anna -nimisen ihmisen? - Tiedän, en tunne.
    ! katsotko Serranon perhettä? - Katsoin joku kesä.
    ! nukuitko viimeviikonloppuna omassa sängyssä? - Paras paikka.
    ! ärsyttääkö joku asia/ihminen? - Ky-yllä.
    ! mikä/kuka ja miksi? - Se/hän ja siksi.
    ! montako paitaa sinulla on päälläsi? - 1 kerrallaan, paitsi joskus 2.
    ! koska viimeksi ilmaisit tunteesi jollekin? - Häntä kohtaan voi ylipäätään?
    ! oletko henkisesti vahva? - En ymmärrä kysymystä.

    ELÄMÄNTAVAT
    ! käytkö usein baareissa? - Riittävän harvoin.
    ! syötkö mielestäsi terveellisesti? - Hiinä ja hiinä.
    ! onko sinulla hyvä kunto? - Hiinä ja hiinä.
    ! montako tuntia yleensä nukut yössä? - 8 on hyvä keski arvio.

    NYKYHETKI
    ! avonaiset msn keskustelusi? - Ikinä ole moisia ollut (eikä tule)
    ! kuka ihminen on lähimpänä sinua? - Fyysisesti katsoen varmasti joku naapuri.
    ! oletko onnellinen? - Luulen olevani, ja illuusio on iloinen.
    ! surullinen? - Jos alan ajatella asiaa, mutta kun en ala.
    ! masentunut? - Se vaatisi jo enemmän työtä.
    ! tylsistynyt? - Tylsyys on toivetila koska silloin ei ole mitään tekemistä.
    ! missä kännykkäsi on? - Missä pitääkin.
    ! mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? - Tyyny.

    KULUNUT VIIKKO
    ! onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - Ei :(
    ! mitä olet ostanut viikon sisällä? - Ruokaa ja yksiön. Heeei, yhden oluen.
    ! oletko potenut krapulaa? - Ei ole mun juttu.
    ! soittanut jollekkin? - öö, joo.
    ! saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - Jes, mutta vain koska..
    ! lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - ..lähetin.

    TULEVAISUUS
    ! uskotko meneväsi naimisiin? - On vähän auki, ei ole pois suljettu.
    ! mihin ammattiin uskot päätyväsi? - Nykyiseen toivottavasti.
    ! huolestuttaako tulevaisuutesi sinua? - En kanna siitä huolta. [kee seraa]
    ! montako lasta haluat? - Siis niinku omaa vai? katso naimiskohta yllä.
    ! haluatko elää vanhaksi? - Toki, loppuun asti.

    MUUTA
    ! kuinka montaa ihmistä voit sanoa rehellisesti rakastavasi? - En voi tunnustaa yhdenkään kohdalla.
    ! milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotakin? - Mahdollisesti silloin kun valehtelin.
    ! milloin viimeksi itkit silmät päästäsi? - Noin rankasti en muista surreeni.
    ! mitä toivoisit jos saisit yhden toivomuksen? - Rajattomasti välittömästi toteutuvia toivomuksia.
    ! millaiseen pyyhkeeseen kuivauduit viimeksi tullessasi suihkusta? - Vihreä ja pehmeä.
    ! osaatko pitää puoliasi? - Tilanteen niin vaatien.
    ! onko sinulla parasta ystävää? - Joku on aina paras, mutta paraskaan ei välttämättä ole kovin hyvä.

    ONKO
    ! joku ihastunut sinuun? - Toivon niin :p
    ! joku särkenyt sydämesi? - Eii, kyllä se vielä on ihan toiminta kunnossa.
    ! joku kehunut ulkonäköäsi? - oooooon. Minä ainakin jos väärin muistin.
    ! ollut mukava päivä? - Perjantai.
    They grew down the river, all bloody and wild
    ©1995 Nick Cave

    25.1.11

    Merkitty

    Ei kommentteja:
    Alan uskoa että kihlasormus on oikeasti kauniin naisen merkki. Ainakin kaikilla moisilla on sellainen. Enkä ole huomannut rumilla sellaista. Joka tosin saattaa johtua siitä, että en katsele rumia naisia ja siten ehdi huomata asiaa..
    Ainoan poikkeuksen sormuksettomaan nättiin tekevät alamittaiset, eli siis nipin napin noin ja alle 20v olevat, joiden poikaystävä ei ole vielä sellaista uskaltanut hankkia.

    Eli vähitelleen tuntuu siltä, että saadakseen nätin tytön, olisi siihen pitänyt tehdä varaus jo 15 vuotta sitten, silloin kun nämä lähes omaa ikäpolvea olevat, olivat niitä alamittaisia.
    Mutta kun tässä varausjärjestelmässä on ongelmia:
    a) 15v sitten olisi pitänyt tietää että juuri nyt kaipaisi jotain
    b) 15v sitten olisi pitänyt tietää millaista nykyään kaipaa
    c) 15v sitten kohteet eivät ole suorassa korrelaatiossa siihen mitä ne ovat nyt
    d) 15v sitten asia ei välttämättä kiinnostanyt pätkääkään
    e) varausjärjestelmässä on muistivirhe; varaus ei pysy voimassa, jollei sitä ylläpidä lähes päivittäin
    f) 15-5v sitten oli muutakin tekemistä kuin jatkuvasti ylläpitää varausta
    g) vaikka varausta itse yrittäisikin ylläpitää, mikään ei takaa että muut kunnioittavat tätä varausta
    h) varauksia voi olla kerralla vain yksi, eli yhtään back-uppia ei ole jos primäärikohde jostakin edellisestä syystä karkaa

    Bummer :(
    Donna: You're such a bone-head.
    Eric: I know
    ©2000 That '70s Show

    21.1.11

    Hyvin ja Huonosti

    Ei kommentteja:
    Hyvä:
    Perjantai, pohjalla iso tumma, päälle iloista eurodancea niin jostain kumpuaa ilo ja positiivisuus. Saatoimpa jopa kotimatkalla, nähdessäni taaperon, hetken kuvitella mahdolliseksi isyyden. Siis sen että sitä kestäisi 247. *ravistaa päätänsä* Hui! Mistähän hlvtstä tuo tuli? No. Maailma on ja menee painollaan, parempi pyöriä mukana samaan suuntaan, ettei satu juhaa leukaan.

    Huono: (pari viikkoa asiaa odottanut drafti)
    Kaksikko Vartiainen ja Teräsniska, mmä tiedä, tuskin kumpikaan niistä on erityisen huono, mutta jostain kumman syystä olen kehittänyt inhon niitä molempia kohtaan. Eikä yksin ahkeran zedi-mainoskamppanjan ansiosta, joka kuuluu töllössä joka ikinen katkos, joita et kelaa yli.
    Kaksi kaunista helttasesti hönkivää tyttöä, olisivat varmasti duona entistä isompi hitti, mutta minua se vaihtoehto ainakin pelottaa.

    Tiedä sitten kannattiko näitä tunkea samaan, mutta leikitään että tasapainon vuoksi.
    After all,
    you know we really don't care
    Hold on,
    I'm gonna take you there
    ©1982 Chicago

    5.1.11

    There can be only none

    Ei kommentteja:
    Jotenkin surullista tajuta että kukaan ei ole täydellinen. Kaikissa on jotain vikaa; jollain on törkeän hassu nenä, jollain huono iho, joku tupakoi ja jollain on aviomies. Täydellisyys on äärettömyyttä, nollalla jakamisen tulos, singulariteetti, kuolema. Koskaan ei voi vain voittaa.
    Koska kukaan ei ole täydellinen, et voi koskaan saada täydellistä kaveria. Ja koska sinä et ole täydellinen, MINä EN OLE TäYDELLINEN! /o\
    Mutta pakkohan minun on olla. Onhan?
    I know that if I have heaven
    there is nothing to desire.
    ©1995 Enya